Ja pää pyöri kukonjalan varassa

Eräässä lastensadussa, jota minulle luettiin kun olin pieni ja jota myös itse luin mielelläni opittuani lukemaan, oli akka joka asui mökissä keskellä metsää. Mökki ei seissyt maassa omilla jaloillaan, vaan jostakin merkillisestä syystä se pyöri itsekseen korkean kukonjalan varassa.

Rakastin tuota ajatusta jo pikkutyttönä. Kukonjalan varassa! Jalka oli kiertynyt varrestaan spiraalille, ja akka kurkisteli mökin oviaukosta ulos nähdäkseen mitä ympäristössä tapahtui. Tämä omituinen juttu on sittemmin siirtynyt merkitsemään jotakin epäjärjestyksessä olevaa, ja erityisesti epäjärjestyksessä oleva pää "pyörii kukonjalan varassa", kuinkas muuten.

Ensimmäinen työviikko on ollut aivan mieletön. Työtä on paljon, sukellan sisälle uusiin asioihin ja asiakkuuksiin, kirjoitan ja yritän pitää lukua siitä että kuka pyysi mitä ja koska minkäkin asian pitää olla valmiina annettavaksi eteenpäin. Ja koska en jaksa millään muistaa kaikkien nimiä, niin uudet työkaverini ovat "hei sä vihreepaitanen siellä", "mitä se umpisuolikundi nyt taas tekikään", "ai hoitaako tätä projektia se joka on aina tosi kännissä", "SIIS KUKA ON MATTI???" ja niin edelleen. Minä kotiudun, viihdyn, uppoan ja rakastun; koen epätoivoista, raastavaa tarvetta olla se henkilö josta he ovat jo pitkään haaveilleet; kadotan ajantajuni enkä huomaa että olen ollut täydessä touhussa kymmenen tuntia.

Kotona olen väsynyt, vihainen, päänsärkyinen ja hermostunut. Öisin näen painajaisia, seikkailen mitä kummallisimmissa paikoissa, tapan ja tulen tapetuksi. Aamuisin olen jumissa ja uupunut yön tapahtumista, mutta syöksyn kuitenkin riemuissani matkaan.

En vaihtaisi päivääkään tähänastisesta elämästäni, koska muuten en olisi se joka olen nyt. Onnellinen ja omalla paikallani.