Kuka sammuttaisi valot?

Karjalanpiirakoita, maailman kuravellisintä mutakakkua, tuoreita vadelmia ja jäätelöä. Vielä pitäisi saada hapankorppuja juuston kera ja Clipperin Sleep Easy -teetä. (Eikä muuten ole maksettu mainos, ihan silkasta ilosta ja vastoin tapojani mainitsen kun pidän Clipperin juomista niin kamalasti, eikä ole meidän asiakas vaikka nettisivut onkin tosi hienot, uusi graafinen ilme ja pakkaussuunnitteluun on selvästi panostettu paljon.) Vahdinko nyt syömisiä, vahdin, en. En.

I:n syntymäpäivät, mieli täynnä kaaosta ja touhotusta ja jännitystä elämän suurista ja pienistä asioista. Anoppi kyläilee, meillä on uusi auto jota minun pitäisi opetella ajamaan, kohta tulee pikkuinen Ester, sille pitäisi tilata panta, huomenna saamme mieluisia vieraita. Uusi työviikko edessä, toivottavasti taas jotakin uutta ja erilaista, koiralla uusia koirakavereita ja kahdet kisat. Minä haluan joogata, toivon sadetta, kurkku on kipeä ja nenä vuotaa. Roskakaapin ulosvedettävä laatikko pitäisi imuroida, olen tainnut unohtaa jotakin matkalla huoneen reunalta toiselle, miksei kuntokeskuksessa ole juuri tänään sopivaa jäsentarjousta ja onko kaapin kätköistä esiin kaivettu ds-peli liian jännittävä pelattavaksi illalla. Paljonko siellä toisella tilillä on rahaa, pitäisikö pestä valkopyykkiä, menenkö huomisaamuna sillä vai tällä bussilla, koira nukkuu silmät auki ja matto pistelee paljaita koipia.

Katson kelloa kuin robotti, kierrokset eivät alene millään. Laitan sälekaihtimet kiinni, käyn kuumassa suihkussa, katson kelloa, vaikea hengittää ja teepussi unohtuu kannuun.

Puoli vuotta sitten toivoin valoa, nyt kaipaan kiihkeästi pimeää.