On kaikin puolin tavanomainen, aurinkoinen torstaiaamu. Istumme bussissa vastakkaisilla paikoilla. Luemme kumpikin keskittyneesti; minulla on meneillään piinaava ruotsalainen rikosromaani, I lukee luultavasti jotakin yhtä jännää. Nostan katseeni kirjasta katsoakseni rakkaintani. I katsoo takaisin, ja molempien kasvot sulavat hymyyn.
Miten onnellinen voi ihminen olla.
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti