Oho.

Myönnetään: minulla on taipumus rikkoa asioita. En paisko tavaroita suutus- saati kännispäissäni, enkä muutoinkaan tahallani. Mutta luulen, että yleisessä tavassani olla ja edetä on jotain kertakaikkisen hasardia.

Viime viikkoina on taas tullut suoritettua vähän kaikenlaista kommellusta. Aloitetaan vaikka siitä, että talvitakki ritsahti rikki. Jäin aamulla bussissa kiikkiin takin selkäpuolella roikkuvasta kiristysnarusta, ja koska takanani seisova matkustaja oli jäämässä pois, tein kohtalokkaan äkkiliikkeen – jonka seurauksena takin selkämyksestä valuu nyt täytteet ulos. Musta takki, valkoiset fyllingit, kuinkas muuten.

Ipad otti osumaa tässä välissä, siitä mainitsinkin jo. Harmittaa edelleen, mutta kyllähän tätä käyttää, kun vaan muistaa olla laamimatta säröistä kohtaa sormella. Siitä jää nimittäin ikävästi siruja peukaloon, kokeiltu on.

Seuraavaksi ritsahtivat farkut. Havaitsin tässä yksi aamu duunipaikan vessassa, että persaus on ratkennut oikein kunnolla. Mustat farkut, valkoiset alushousut. Herätin hilpeyttä työtovereissa, kunnes ehdin kipaista ostamaan takapuolen peittävän topin.

Ja, viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä: onnistuin äsken rikkomaan silmälasit. Tai, en varsinaisesti edes rikkonut niitä, kunhan jäi sanka käteen. Omistan kahdet silmälasit juuri tällaisia tilanteita varten, mutta toiset vääntyivät hiljattain, kun peuhasin koirien kanssa. Mutkalle menneet lasit olisi tietysti pitänyt viedä optikolle samoin tein. Mutta koska en näe niillä kunnolla, olen ilmeisesti päättänyt passiivisesti, jotta lasien uusimisen voi siirtää hamaan tulevaisuuteen. Ironista kyllä, pohdin lasien uusimista viimeksi pari tuntia sitten, koska huonontunut näkö yhdistettynä ahkeraan tietokoneen tuijotteluun aiheuttaa päänsärkyä. No, nyt on myöhäistä itkeä.

Kirjoitan tätä nyreissäni, vinkkarat silmälasit nokalla nököttäen. Toivoton tapaus kerrassaan, ei voi muuta sanoa.