Nimettömiä

Tapahtumat, Asiat ja Muutokset seuraavat toisiaan. Siviilisääty vaihtuu sateen, ukonilman ja rakkaiden ihmisten keskellä. Edellisenä päivänä suoritettu virallinen osuus lähinnä naurattaa hermostuneen Hernenokan tarinoidessa maistraatin aulassa vihkijästä, joka unohtaa Adidaksen nappiverkkarit virka-asunsa alle. No, papereiden allekirjoittaminen ei yleensäkään ole kovin juhlallista, ja vasta läheltä ja kaukaa juhliin saapuneiden ystävien ja sukulaisten piiri ympärillämme tekee tästä totta. Kaikki sujuu loistavasti. Häihin löyhästi liittyvän, massiivisen raivokohtauksen masinoi nimenmuutosanomustani seuraava sadankuudenkymmenenkuuden euron lasku ja mukana seuraava tylyhkö ilmoitus: hakemus on käsiteltävä nimilautakunnassa, ja käsittely kestää kolmesta yhdeksään kuukautta. Mitä helvettiä? Pitääkö minun IHAN OIKEASTI odottaa? Noin kauan? Tällä hetkellä nimeni ei ole oikeastaan mikään, koska yritän totutella uuteen sukunimeen, mutta virallisesti muutos tapahtuu vasta ikuisuuden kuluttua, eli ei koskaan. Sillä kolmen viiva yhdeksän kuukauden mittainen aika on minulle jotakin täysin hahmotonta. Mahdotonta.

Vanhemman koiran vuoristorataa sahaava kilpailumenestys mietityttää, samoin pikkukoiran toilailut, tarkemmin sanoen auki revennyt takakoipi. Jalan tikkaaminen sunnuntaipäivystyksessä maksaa lähes puolet siitä mitä aikoinaan koko koira, ja nielaisen kuultuani loppusumman. Asuntoilmoituksia lukiessa silmiimme osuu uusi vaihtoehto: entä jos muuttaisimme naapurikuntaan, jossa asunnot ovat edullisempia? Työmatka pitenisi kilometreissä, mutta ajallinen ero on yllättävän pieni, kiitos hyvin toimivan julkisen liikenteen. Ja lenkkimaastot olisivat aivan toista sekä nelijalkaisille että meille. Laumassamme juoksee nimittäin koirien lisäksi myös juoksukoulun aloittanut I. Minä seuraan uskollisesti hänen kannoillaan – eikös tässä hiljattain luvattu olla mukana sekä myötä- että vastamäessä?

Työpaikalla irtisanotaan ja lomautetaan, mutta Hernenokka on ja pysyy. Puran mieltäni I:lle, äidille ja ystäville. Miksi nämä muut, miksen minä, joka olen tullut taloon viimeisimpänä? Mitä ihmeitä minulta oikein odotetaan, ja miten pystyn vastaamaan odotuksiin? Häiriöherkkä ja epätasaisesti suoriutuva adhd ei vaan voi olla erityisen tuottava työntekijä. Ja kun työnantajani huomaa sen, niin... Aiottua pienempi asuntolaina tuntuu yhtäkkiä houkuttelevalta. Mutta toistaiseksi työkuormani vain kasvaa, on ehdittävä käydä tanssitunneilla ja treenata koiria ja juosta, kaupassakin täytyy ikävä kyllä käydä, mitä jos pikkukoiran jalka ei paranekaan ja kalenteriin on raivattava tilaa myös uudelle eläinlääkärikäynnille, entä milloin ehdin hakea postista paketillisen shampoota?

Kaiken härdellin keskellä tunnen oloni hyvin yksinäiseksi.

Lukitun ikkunan takana

Havahdun yöllä ukonilmaan. Kuuntelen puoliunessa jyrinää, sateen ropinaa ikkunalautaan ja I:n vienoa kuorsausta. Korvani erottavat myös omituista, ei-asiaankuuluvaa naksutusta. Puristan I:n kättä. Vierustoverini puristaa takaisin, mutta jatkaa uniaan. Koirat tuhisevat, syvässä unessa nekin. En viitsi herättää nukkuvaa laumaa kertoakseni, että olen ihan varmasti kuullut Äänen, joka voi olla vaikka Mörkö. Nousen vastahakoisesti sulkemaan ikkunan; ukkosen jyske ja salamadisko tuntuvat liialta unisille aisteille. Kompuroin pimeässä peiton alle ja vajoan samoin tein takaisin uneen.

Aamulla makuuhuoneen ilma on tunkkainen ja kuuma. Avaan ikkunan ja nuuskin raikasta ilmaa. Kaikki on vallan mainiosti – kunnes pääni sisällä kajahtaa iloinen melodia: "Ei muumitaloa lukita yöksi, HEI MUUMIT! Kun hämärä hiipuu jo tähtien vyöksi, HEI MUUMIT! Karkeloi kansa ja kunnailla soi, muumeilta elämää oppia voi. HEI MUUMIT, HEI MUUUUUUUMIIIIIIIT...."

Nnnnngh.

Vtu minä teille elämän oppimiset näytän.

Arkista jutustelua

– I?
– Hmm?
– Eikö olekin hassua, että koirilla on tollanen virallinen kilpailukirja?
– On... Sun pitäis muuten maksaa se kilpailukirjalasku.
– Mutta mä en nyt voi.
– Mikset voi?
– Kun mulla on hiki.

Rakkaimmalleni

"Sillä aion sua rakastaa aina
aina ja iänkaiken, aamen
paljon kauemmin kuin kestää maksaa asuntolaina
ja varmemmin kuin koskaan pystyn tienaamaan sen

Jos sä mietit kuinka kauan se kestää
kuule, voin sulle kertoa sen:

Niinhän se kai on
sua rakastaa aion
aina ja iänkaiken, aamen."

Freud, Marx, Engels & Jung

Säröääniä

Pikkukoira on veikeällä päällä. Se touhottaa oltuaan pitkästä aikaa koko päivän vain nelijalkaisen toverinsa seurassa, kun ihmislaumalaisten viimeisetkin lomat on lusittu tältä kesältä loppuun. Sallin riiviön riekkua pitkän talutushihnan päässä, aivan vastoin tapojani; en voi päästää pientä hurjapäätä vapaaksi, mutta haluan edes jotenkin hyvittää sille koko pitkän päivän. Purkamaton energia polttelee tassuissa ja jaloissa, ja kirmailemme edestakaisin halki nurmikenttien. Koira rauhoittuu vähitellen ravaamaan vieressäni, lähellä kuin ei aikoisi enää milloinkaan laskea minua silmistään. Se päästelee vielä kotonakin hassuja jutteluääniä ja tunkee syliin, nirppaa kaulaani pienillä etuhampaillaan ja kiemurtelee kylkiäni vasten. Tutkin huolekkaana sen vatsaan ilmaantunutta kesäihottumaa. Rakas pieni vintiö.

Vaikka kesä on kääntynyt elokuulle, en tunne luopumisen tuskaa. Töissä on mukavaa, sopivasti kiireistä. Hiljalleen hämärtyvät illat ja viileät yöt tuntuvat hyvältä, ja lomaltapaluun helpottamiseksi aloitettu parin viikon melatoniinikuuri on katkennut kuin huomaamatta jo ensimmäisen työviikon jälkeen. Harrastukset aktivoituvat jälleen keskikesän hiljaisten viikkojen vierittyä ohi, ja suunnittelen treeniaikatauluja itselleni ja koirille. Nyt mitään ei tarvitse säästää, kesä on tästä eteenpäin täysillä menemistä, sekä luonnolle että meille. Kaikki kesäenergia on saatava käytetyksi ennen syksyä, ja sitähän on varastossa vaikka kuinka.

Seuraavana aamuna joudun karkaamaan kiireesti ylös bussin ikkunapaikalta ohi vieressä istuvan I:n. Asetun mahdollisimman lähelle auton keskipistettä ja keskityn tuijottamaan edessäni olevaa mainosjulistetta. Selviydyn nipin napin. Joudun tunnustamaan voivani pahoin, koska olen koettanut nipistää kaloreita jättämällä tuoremehulasillisen väliin. Vaikka tiedän aivan hyvin mitä seuraamuksia "aamiaisen" laiminlyönnillä on, tai voi olla.

I näyttää surkealta. Pelkään menettäväni tämän kaiken.