Touhua ja tekemistä on taas vähän liikaa. Ärsyttää olla väsynyt siksi, että on tehnyt kaikkea kivaa melkein joka ilta ja joka viikonloppu. Eteisen seinäkalenteriin ilmestyy yhä uusia merkintöjä. Mustalla, ohutkärkisellä tussilla raapustettuja.
Kun väsyttää, niin ajatteleminen, puhuminen, käyttäytyminen ja rauhoittuminen on vaikeaa. Aikuisen ihmisen odotetaan muun muassa jaksavan istua hiljaa paikallaan, ja kaikki energia tuntuu valuvan näiden odotusten täyttämiseen. Pitäisi rauhoittua, jotta voisi rauhoittua. Mutta kun ei elämä mene niin.
Istumme työporukalla lounaalla. Hihittelemme mitä idiooteimmille jutuille; en ole ainoa levoton, tai ehkä villitsen muita. Jostain syystä puhe kääntyy menneisiin tapahtumiin. Muistan pitkästä aikaa levottoman, poukkoilevan vapauden, jota myös välinpitämättömyydeksi kutsutaan. Sellainen minä olin. Vapaa ja vauhtisokea.
Sitten tuli diagnoosi ja lääkkeet, ja elämään joku tolkku, ohut pintakerros aikuisten maailmaa.
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti