Lauri Malkavaara ja Sami Valtere kirjoittavat HS:n Kuukausiliitteen syyskuun numerossa syntymisen todennäköisyydestä. On lottovoitto syntyä Suomeen, niinhän sitä sanotaan, mutta juuri minun syntymiseni todennäköisyys on yhden suhde 2250 biljoonaan. Laskettuna vain ja ainoastaan niillä spekseillä, että juuri se minun äitini munasolu ja juuri se minun isäni siittiösolu kohtasivat suotuisasti saaden aikaan juuri tämän (minut). Siis aivan helvetillinen lottovoitto, tai oikeammin sanoen kaksi lottovoittoa, peräkkäin.
Tälläkö sitä sitten pitäisi itseään lohduttaa? Oman olemassaolonsa alkuräjähdykseen ei havaintojeni mukaan ole mahdollista vaikuttaa, saati että voisi jotenkin ansaita oman lähtöruutunsa. Ja minä kun en usko kohtaloon, mitä?
Entä jos deoksiribonukleiinihapposekvenssejä olisi saatavilla kioskilla, kuin vanhaan hyvään aikaan, kuin markalla merkkareita? "No mä otan viisi noita ja kymmenen noita... ja sit vielä yhden tuollaisen... ei kun siinä onkin samassa toi kiharatukkaisuus... ei mä otankin kaksi noita, ja sit vielä, ööö, sellasen sopivan pätkän numeroa 27, oisko se sitte siinä?"
Niin, missä näistä huolella valituista kauhallisista sujahti joukkoon se adhd?
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti