Koordinaatiohäröpallo

Olen ollut aamusta asti ainakin puoliksi väärällä jalalla noussut. Tekemistä on paljon, huusholli pitäisi ehtiä siivota koska vieraita lappaa taas tälläkin viikolla sisään ja ulos vähän joka välissä, ja etätyöpäivä maistuu taas vaihteeksi ihan sahanpurulta. Jumituin jokin aika sitten koneineni kahvilaan, muistaakseni lääkärireissun jälkeen, en vaan viitsinyt enää palata toimistolle. Kahvilassa oli, yllättävää kyllä, aivan loistavat olosuhteet työntekoon. Hyvä kahvi ja tasainen taustamumina vailla mitään minua kiinnostavaa pitivät vireystilan sopivana hämmästyttävän pitkään, keskeytyksettä. Ei koiria, ei pyykkikasoja, ei siivottavaa sitäjatätä, eikä varsinkaan mitään järkeä nousta jatkuvasti hakemaan vettä tai vessaan tai tarkistamaan asdglk södlkh pncbk, koska persiinsä nostaminen saattaa tarkoittaa paikan menettämistä, eikä hopeanväristä sylikoiraa sovi tietenkään jättää oman onnensa nojaan. Jäljelle jää enää yksi ajanvietemuoto: työnteko.

Nyt minä onneton olen buukannut etäpäivän kuvitellen, että saisin samanlaisen flown päälle ihan vaan kotosalla. Työn alla oleva projekti kieltämättä hyötyisi siitä, ettei joku koko ajan keskeyttäisi. Eikä keskeytäkään, paitsi ne koirat, pyykkivuoret, siivottavat ja tarkistettavat. Minua ärsyttää. Jos tästä tulisi jotain, voisin olla himassa vaikka joka tiistai.

Tiistai on paitsi virallinen etäpäivä, myös puistojumppapäivä. Sääkin on otollinen, paitsi tuntia ennen jumppaa, kun näköpiiriin vyöryy mustia pilviä taivaan täydeltä. Ehdin hädin tuskin vääntää paheksuvaa katsetta naamalleni, ennen kuin ensimmäiset pisarat napsahtavat ikkunalautaan. Jo nyt on saatana!

Lähden silti ulos märkään määrätietoisin askelin. Päivä on jo ihan tarpeeksi pilalla, joten nyt ei auta valittaa, täytyy vain yrittää. Pakkaan tykötarpeiston vahakankaiseen kassiin, jonka kyljessä lukee Harrods, ja marssin nurmikentälle. En olekaan ainoa säätä uhmaava liikunnanhinkuinen, sillä paikalla odottaa joukko muitakin jumppareita ja uusi ohjaaja – sekä Piloxing-tunti. Olen ällistynyt. Ei niin hajuakaan mistä hommassa on oikeasti kyse, mutta laskeskelen, että edessä on jotakin pilatesnyrkkeilyn tapaista.

Suhtaudun uuteen konseptiin huomattavasti vähemmän epäluuloisesti kuin tavallisesti. Olen ehkä keski-ikäistynyt, tai sitten kotisohvalla vietetty päivä on tehnyt tehtävänsä, mutta joka tapauksessa päätän ennakkoluulottomasti pysyä menossa mukana. Potkin, hakkaan, kiemurtelen, hikoilen. Nurmikenttä on epätasainen, liikkeet kysyvät tasapainoa ja ristikkäisiä ojennuksia ja huitomisia on paljon, joten koordinaatio on enimmäkseen kovilla. Etsin raivokkaasti kiintopisteitä ympäröivästä maailmasta. Käsi koskettaa välillä maata. Ja mitä kettua tarkoittaa käsky kämmen ylöspäin?

Tunti on melkein lopuillaan, kun aurinko valaisee nurmikentän ja lämmittää hikisiä kasvoja. Suljen silmäni ja pompahtelen taivasalla, vähän vinksin vonksin ehkä, mutta mitäpä siitä. Huomenna on uusi päivä, ja sen voi aloittaa vaikka kahvilassa.