Nyt on yö, nyt NUKUTAAN!

Nokankoputus voi tänä aamuna alkaa yöllisistä häiriötekijöistä.

Aloitin SSRI-lääkekokeilun lääkärini ehdotuksesta joitakin viikkoja sitten. Ensin napsin Sertralinia, mikä kyllä vähensi pakkoajatuksia *], mutta heräsin joka yö viluisena hikilammikosta. (Miten on mahdollista hikoilla ilman että on kuumissaan? Minua PALELEE!) Sertralin vaihdettiin Cipralexiin, ja ensimmäiset kaksi viikkoa sujuivat oikein hyvin, mutta nyt olen taas alkanut heräillä hikoilemiseen. Joskaan en aivan niin massiiviseen kuin Sertralinin aikana. Täytyy toivoa, että haittavaikutus on ohimenevä. Heräsin siis viime yönä joitakin kertoja viluisena märistä lakanoista.

Neljän maissa aamuyöllä koiramme alkoi vinkua ja valittaa sydäntä(ja hermoja)raastavasti. Sillä on juoksut, ja koska koira saa nukkua meidän sängyssämme jos haluaa, on sen kohtalona käyttää suojahousuja myös öisin. Vinkuna lienee koiran tapa kertoa, että märät housut potuttavat sitä, ja että se haluaa päästä niistä eroon. I teki sankariteon ja järjesti koiralle putsaustuokion ja kuivat pöksyt. Koira hiljeni, mutta minä en: kärsin siitepölyallergiasta, ja aikani niiskutettuani nousin ottamaan ylimääräisen antihistamiinin. Yritin toimia mahdollisimman uneliaasti, etten vain heräisi enää yhtään enempää, ja pujahdin kiiruusti takaisin petiin. Onneksi yläkerran naapurimme päätti aloittaa lattiansa eli kattomme rymistämisen (feng shui-tai chi-tsingis-khan-treenit? torakoiden tallomisen? Supernaiivi-hakkahommat?), ja niinpä makasin nyreissäni hereillä töminää kuunnellen. 

Siis: hereillä. Virkistyneet aivoni suolsivat paistinpannuväkivaltaisia ajatuksia yläkerran naapurin suuntaan, html-koodausta ja css-tägejä, Euroopan muinaishistoriaa kampakeraamiselta ajalta (tosin ensimmäiset Olympian kisat järjestettiin vuonna 776 eKr, tiesittekös sitä?), ynnä muuta tärkeää. Hereillä oleminen viiden maissa aamulla on vastenmielistä. Mikä aivorumba, taas kerran. Hetkittäin ymmärrän ääniaistiharhoista kärsinyttä, korvansa irti leikannutta Vincent van Goghia erinomaisen hyvin: toisinaan tekee mieli työntää sukkapuikko otsasta sisään, jos se vaikka pysäyttäisi villinä rullaavan oravanpyörän.

Kuiviin pöksyihin puettu, elämäänsä tyytyväinen koira pelasti tilanteen kömpimällä sänkyymme. Se raapi tassullaan peittoani ja sukelsi luvan saatuaan kerälle vatsaani vasten. Lämmin, tuhiseva, koiranhajuinen koira toimii aina yhtä hyvin. Uni tuli sittenkin, ja lauantaiaamu alkoi ilman suurempia kommelluksia.

*] ADHDeilla on tyypillisesti riesanaan ns. liitännäisoireita, eli ADHD:n perustaudinkuvaan kuulumattomia mutta kuitenkin siihen hyvin yleisesti liitettyjä ongelmia, kuten aistiyliherkkyys, pakkoajatukset, ahdistus/masennus, unihäiriöt ja niin edelleen.