Pois käsistä liukuu ilta

Liian pitkä työviikko, hälinän ja skumppahuurun täyttämä kuukausipalaveri ahtaassa, ikkunattomassa tilassa ja tunnustusta erinomaisesta radiospotista. Uuvuttava supermarketreissu, bensa-aseman jumittava maksupömpeli ja puuroutunut mieli jota liian myöhään otettu nappi ei kykene nostamaan takaisin raiteelle. Omituinen, pinnallisuudessaan naurettava ja ahdistavilla juonenkäänteillä vaiettuja tunteita kaiveleva draamasarja, jonka katkaisee jatkuvasti sohvan alle vierivä pallo. Ja lopulta säkkipimeässä illassa holtittomana remmin päässä rimpuileva koira, kaulan ympärillä kuristava lampun hihna, takinhihaan paukkuva heijastin, pipoa sipaiseva puunoksa ja ajatukset joita aivot eivät jaksa ajatella loppuun: kuinka kaukaa kuuluu vieraan koiran haukku, tuleeko puhe avoimesta ikkunasta vai nurkan takaa, jäänkö minä nyt vain paikoilleni seisomaan kun en kykene kertomaan sinkoilevalle eläimelle miten haluaisin sen toimivan.

Seisomme pimeällä pihalla, koira järsii keppiä, ympärilläni viilenee neljä kuukautta kestävä yö.

Miten tätäkin taas jaksaa?