Koira herättää varhain lauantaiaamuna vain mennäkseen itse takaisin nukkumaan, mutta minun uneni ovat tältä erää ohi. Jään pyörimään lämpimään sänkyyn joka lopulta sylkäisee unettoman pois peittojen alta: vapaa-aamun rauha ja rakkaiden tuhina alkavat ahdistaa, ja pakenen epämääräistä levottomuutta sohvalle kahvikupillisen kera.
Yksinäisyys iskee salakavalasti kulman takaa. Eräs läheisimmistä ystävistäni on saanut hiljattain lapsen, ja uusi tulokas on sekoittanut tuoreen äidin maailman: tapaamme kyllä, mutta ilman lasta hän on omissa maailmoissaan, ja ollessaan lapsen kanssa hän on lapsen kanssa. Ymmärrettävää, mutta minä jään ulkopuolelle. Toinen tärkeä ystävä meni juuri naimisiin ja oli pitkään häämatkalla – isoja projekteja. Kolmas ystävä asuu parin tunnin junamatkan päässä. Soittelemme ja viestittelemme, mutta hänelläkin on nyt ollut isoja asioita mietittävänään, joskin vähemmän mukavia kuin kahdella ensin mainitulla.
Vajoan hetkessä jonnekin syvälle. Mitä jos kukaan ei nosta minua ylös?
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Hei Supinen, minäkin pyöriskelin tänään varhain hereillä. Et ollut yksin. *ottaa kädestä kiinni*
VastaaPoista