tiistai 15. helmikuuta 2011

Kun ei jaksa taistella

Haluaisin kertoa kokemuksia uudesta lääkkeestä (hinta 55,54 € / 30 tbl eli viidentoista päivän satsi, eli vuodessa tämä lysti maksaa 1351 euroa ja risat). Haluaisin kertoa myös koirasta, joka oli aivan muina koirina pihistänyt kuulakärkikynän ja järsinyt sen palasiksi, sillä seurauksella että sen toffeenvärinen turkki on nyt paikka paikoin hullunkurisen läiskikäs. Ja mitä mieluimmin kertoisin myös siitä, kuinka tärkeä vertaistukeni, rakas ystäväni on juuri nyt, kun Kela on tarkentanut ohjettaan adhd-lääkkeiden korvattavuudesta; nyt en tunne olevani yksin.

Mutta en jaksa.

Pakkanen tuntuu pakastavan aivotkin, joten vetäydyn yhä syvemmälle hiljaisuuteen, odottamaan sitä päivää kun adhd-lääkkeet evätään aikuisilta kokonaan. (Olisin kyllä kommentoinut oravan kommenttia, mutta en onnistunut yrityksessäni. Mikä onni, että tämä aivojen välittäjäaineiden alennustila loppuu viimeistään kahden ja puolen kuukauden kuluttua, kun täytän 30 ja tulen virallisesti aikuiseksi, siis adhd:ttomaksi.)

Sitä odotellessa. Siihen asti: kyllä, hyvää oloa voi ostaa, kun on rahaa. Näin sitä hyvinvointivaltiota rakennetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti