Vähän ennen muutosta

Marraskuisesta lääkärireissusta on kulunut jo hyvä tovi, sillä Medikinet-varastot hupenevat huimaa tahtia. On siis varattava uusi aika. Tällä kertaa en edes huomaa vatvovani lääkäriasiaa, en vaivaa päätäni sillä jaksaisinko vielä kerran selittää koko tarinan uudelle tyypille. Edellisestä kerrasta viisastuneena varaan ajan psykiatrille jolla en ole koskaan käynyt, mutta jolla vaikuttaa olevan asiantuntemusta nimenomaan adhd-aikuisten hoitamisessa. Sitä paitsi lääkärikeskus on tarpeeksi lähellä työpaikkaani, ja tälle lääkärille saa aikoja jotka eivät osu keskelle työpäivää.

Arvioni paljastuu oikeaksi. Hän todellakin on asiantunteva, kysyy juuri oikeita kysymyksiä, ja minä vastailen kiltisti. On perjantai-iltapäivä, joten minulla on täysi työ pysyä kasassa, mutta saan silti esitetyksi toiveeni. Että Equasymiä? Totta kai, jos ja kun kärsin Concertan aiheuttamista romahduksista, niin Equasym RETARD (muahahahaha) on luultavasti mitä mainioin vaihtoehto.

Lääkekiemuroihin on kuitenkin ilmaantunut yllättävä mut(t/k)a: koska EU:n alueella ollaan yleisesti sitä mieltä, että aikuisella ei voi olla ADHD:ta, niin Kela ei enää helmikuun 14. päivän jälkeen voi myöntää metyylifenidaattivalmisteille suoraa peruskorvausta 25 vuotta täyttäneille, sillä valmisteiden tuoteselosteissa ilmoitettu käyttöaihe on lasten ja nuorten tarkkaavaisuushäiriö. Korvausta (42 % valmisteen kauppahinnasta) on haettava jälkikäteen erillisellä lomakkeella. Tuumiskelen tilannetta käytännön kannalta. Se ei ole pahin mahdollinen, sillä taloudellinen tilanteemme on ainakin tällä hetkellä ihan siedettävä. Entä jos en hakisi korvausta lainkaan, peruskorvattavissahan on se kuusisataa jotain euron katto, odottaisin vain että raja tulee vastaan ja saisin loppuvuoden lääkkeet käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi? No, se ei ikävä kyllä käy, sillä ellei peruskorvausta haeta, ei lääkkeitä katsota peruskorvattaviksi, eikä katto voi siten tulla vastaan.

Jaahas. No ei sitten. Haetaan korvauksia jälkikäteen, tai ei haeta, maksanhan minä verojakin enemmän kuin pitäisi ihan vaan siksi etten muista täyttää veroehdotukseen sitä ja tätä vähennystä ja muhennosta ja askdf aswd0figs ..... Täytyy soittaa heti rakkaimmalle vertaistukiystävälleni Addielle, ettei hänen tarvitse häkeltyä apteekissa kun lääkkeet eivät maksakaan sitä mitä niiden pitäisi ja joutua epäselvyys-lomakesolkkaus-ahdistuksen valtaan.

Alan pohtia kuulemani absurdiutta vasta kotona, kun selitän tilannetta I:lle. Siis, koko Euroopan tarkkaavaisuushäiriöasiantuntijat ovat sitä mieltä, että tämä asia ei koske aikuisia? Että ADHD katoaa mystisesti siinä 25. syntymäpäivän tienoilla? Miksi metyylifenidaattivalmisteita ylipäänsä edes myydään aikuisille? Mitä jos joku jossakin keksii, että lääkkeitä aletaan myydä ainoastaan henkilöille jotka täyttävät käyttöaiheen ehdot? 25–30-vuotiaat ovat tässä tapauksessa harmaalla alueella, sillä pidentyneen nuoruusiän voidaan katsoa jatkuvan 30 ikävuoteen asti, mutta ei siitä eteenpäin. Lohtu on laihanlainen, sillä satun täyttämään kolmekymmentä muutaman kuukauden kuluttua. Asettaudun yöpuulle sekavissa tunnelmissa.

Aamulla olen taas lähempänä omaa, hetkessä elävää itseäni: ylös, ulos ja apteekkiin! I potee edelleen flunssaa, joten uskaltaudun ristiretkelle yksin. Lähiapteekeista toisessa, siinä jossa ei ole niin paljon mummoja, valmiste kyllä tunnetaan – mutta sitä ei pidetä varastossa, koska se on niin harvinainen. Sitä voidaan kuitenkin tilata. Kiitos mutta ei kiitos. Matkalla mummoapteekkiin punnitsen, lähtisinkö bussilla johonkin väljemmille vesille, missä apteekit ja niiden varastot ovat suuria kuin Ameriikan ihmemaassa. Ajatuskin uuvuttaa. Olisi tietysti fiksu peliliike kokeilla uutta lääkettä vapaapäivänä, mutta jos ei onnista niin sitten ei, kai sitä voi kesken työviikkoakin vaihtaa. Jäljellä olevat Medikinetit eivät nimittäin riitä seuraavaan viikonloppuun. Sitä paitsi vallitseva säätila käy hermoilleni. Kylmä ja kuiva pakkasilma raastaa muutenkin kipuisia keuhkojani, ja talvivarusteissa on veemäistä olla vuoron perään ulkona viimassa ja lämpimissä sisätiloissa. Villapusero kutittaa selästä, kohdasta jota en yletä raapimaan.

Mummoapteekki on yhtä tukala kuin aina ennenkin, ja joudun odottamaan vuoroani ehkä ikuisuuden. Yritys hyvä yllättää kuitenkin iloisesti: kyllä, meillä on sitä yksi paketti, ja tänään voidaan vielä myöntää sulle se peruskorvauskin ihan suoraan niin ei tarvitse hakea erikseen. Kääntelen rumaa pakkausta käsissäni. Tässä se nyt sitten on, meni syteen tai saveen. Suhtaudun minulle määrättyyn vahvuuteen hieman epäillen, sillä se ylittää nykyisen C+M+M-yhdistelmäni milligrammamäärän, ja Equasymin väitetään usein vastaavan mieluummin suurempaa kuin pienempää yhteenlaskettua pitoisuutta. Olin ehkä kuvitellut meneväni apteekista vielä johonkin kivaan paikkaan ennen ruokakauppaa, mutta haluankin lähinnä kotiin, sillä koko juttu tuntuu yhtäkkiä täysin ylivoimaiselta. (Ei ole muuten ensimmäinen kerta, kun graafinen suunnittelu tai sen puute aiheuttaa hassuja ja kummallisia mielikuvia, jopa valintoja.)

Palaan kauppakassieni kanssa kodin lämpöön. Puramme yhdessä ostokset, ja hiukkasen piristynyt I valmistaa meille päivällistä. Touhotan mukana, mutta kun istuudumme syömään, alkaa tuttu Concerta-alamäki painaa mieltä sykkyrään. Luultavasti mikä tahansa on parempaa kuin tämä.