Tyhjää täynnä

Kesäloman tämänhetkisistä ongelmista suurin on ravinto. Kaksijalkaisten ruokahuollosta normaalisti vastaava I on töissä, eikä minua huvita ensinkään laittaa itselleni syötävää. Koirat ruokin tietysti yhtä iloisena kuin aina ennenkin, mutta omat ateriat ahdistavat. Sää on lähmeän kuuma, jääkaapissa ei ole mitään, ruoanlaitto on tylsää, en keksi mitään sopivaa kyhäiltävää, ja koska olen ehtinyt ajautua alhaisen verensokerin aiheuttamaan lamaannukseen, en ainakaan voi tehdä asialle mitään.

Päivänä viisi vastustan jopa aamupalaa. Aamiaiseksi olisi tarjolla leipää, mutta koska olen syönyt ruispaloja juuston kera jo neljänä edellisenä aamuna, vetkutan päivän ensimmäistä ateriaa melkein puolille päivin. Tilanteen pelastaa valmiiksi maustettu, liian makeaksi osoittautunut jugurtti: kaadan blenderiin jugurtin seuraksi marjoja ja suuresta sitruunasta puristamani mehut. Vilpoinen, tasaiseksi huristeltu juoma helpottaa oloa. Ja mikä parasta, sitä on jääkaapissa jäljellä vielä toinenkin suuri lasillinen. Mitäs sitä ihminen muuta tarvitsisi, paitsi kahvia?

Pelkään vahtivani itseäni salaa, tavalla joka saa minut aina katsomaan muualle. Ongelma on jonkun toisen, ei minun.

Pitkään mietittyäni etsin puhelimen ja yritän soittaa I:lle, joka ei vastaa. Miksei kukaan voi sanoa minulle, että tarvitsen ruokaa?