maanantai 23. heinäkuuta 2012

Lomaltapaluurauha

Loma meni niin nopeasti. Ja loman päätyttyä lätsähtää, kuinkas muuten, surkea mahalasku arkeen. Synkkä, sateinen maanantai, koko maailma vastassa yhtenä raparopakkona.

Istua nökötän sohvannurkassa ja vellon synkissä mietteissä. Minusta ei ole mihinkään. Enkä varsinkaan saa mitään aikaan. Kaikki muut, miksen minä ikinä.

Ratarakkeja on kuitenkin lähdettävä ulkoiluttamaan. Varasto on edelleen siivoamatta (sitäKÄÄN en saanut lomalla aikaiseksi tehdä), joten kickbiken esiin kaivaminen tuottaa hankaluuksia. Taiteilen aikani, saan yhden menopelin melkein ulos varastosta, kunnes I saapuu paikalle toteamaan, että taidan luulla hänen kickbikeaan omakseni.

Ja niin pahantuulen puuska vyöryy yli. On tämäkin yksi helvetin helvetti. Marssin kiukkuisena sisään, valahdan rappusille ja lyön polveni kipeästi portaan reunaan. Haukon henkeä. Kiemurtelen tuskissani hupparin sisällä. Olen kiusallisen tietoinen siitä, että kukaan ei ole yhtä naurettava kuin minä juuri nyt, ei yksikään elävä sielu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti