Todellisuuksia

Selvisin tästä. Tai ainakin työviikosta.

Shortcut on vähän mahtava, mutta augmented reality on kyllä mahtavampi. Lorem ipsum on käännetty monelle eri kielelle ja tyylilajille, mutta ei numeroiksi. Kehittelemme infograffoja. Yksi projekti sai tv-näkyvyyttä, joten naputtelen lehdistötiedotteen. Ensi viikolla tapahtuu taas lisää, lisää.

Valokynä naksuu tyhjää. Käyn ostamassa valovoidetta ja ajaudun johonkin ihme ruuhkarytäkkään. Väärä suunta. Vain kuolleet kalat ui myötävirtaan, lauletaan laulussakin. Toppahousuissa tulee jo kuuma.

Katse kurottaa kohti viikonloppua. Auringonlaskussa on kaikki maailman värit.

Jälkinäytös

Koti-parka selvisi yllättävästä kylvystä melko vähin vahingoin, mutta sen asukkaat taitavat potea jonkinlaista jälkijärkytystä. Stressi purkautuu tiuskimisena ja turhina riitoina, venyvinä iltoina ja liian lyhyinä öinä. Päivällä väsyttää. Ei jaksa ottaa kädestä kiinni ja taapertaa yhdessä halki tämän sekasorron. Käperryn omiin ajatuksiini, karkaan jonnekin kauas.

Jollakin sisulla tämä viikko olisi taisteltava loppuun, en vaan tiedä että millä. Yleensä kotopesässä vallitsee hallittu kaaos, mutta nyt tavaraa on vesivahingon ja ties minkä jäljiltä ihan tolkuttomasti joka paikassa. Kaikki ylimääräinen huutaa, ahdistaa. Ja koska lauantaina tulee mieleisiä vieraita, pitäisi osata yhdistää voimat ja siivota.

Sunnuntaille tarjoutui yllättäen mahdollisuus päästä seuraamaan koko päivän kestävää urheilukoiran lihashuoltoseminaaria, mutta minä en taida jaksaa, pää ei vaan ota vastaan. Harmittaa.

Pitäisi saada järjestystä tämän kaaoksen keskelle, tilaa uudelle.

Kalliit naurut

Lindorff lähestyy jälleen.

"Olette maksanut meille perimäämme saatavaan liikaa 11,43 euroa. / ... / Vähennämme palautettavasta summasta palautuksen käsittelykulut 5,00 euroa."

#viikonpaskinläppä

Tyhmä tiistai

Intouduin erään blogikynäilijän esimerkistä piristyneenä listaamaan, miksi tiistai oli täälläkin ihan helvetistä.

Tilasin lounasravintolassa aivan väärää ruokaa. Naurettavan hintaista, varsinkin jos vaikeilee alas hädin tuskin puolet.

Priorisoin työtehtäviä taas niin väärin. Jätin hähmäisimmät ja kiireisimmät pinon alimmaiseksi. Tyhmyydestä saa kärsiä istumalla pikaviestimen ääressä vielä kello 22. NN is sending you a file. Accept, vittu.

Sain vihdoin vaihdetuksi bussikortin työsuhdematkalippuun, ja mitäpäs minä tein ensimmäisenä päivänä? Jätin uuteen, vaaleanpunaiseen suojakuoreen ujutetun kortin työpöydälle. I sai kyseenalaisen kunnian noutaa surkeasti tuhisevan hernenokkaisen puolison jostakin matkan varrelta. Bussi on täynnä kirkuvia kakaroita. Kotiiiiin.

Marketissa kaikki menee päin seiniä. Mitä syödään on ei ei ei, mitä ostetaan on sekin ei. Lempimehua ei ole, ja koska tiistai on ihan paska päivä ja väärä kauppapäivä, ei ruokalista laatiudu lainkaan. Ja vielä: näytän ilmeisesti kyvyttömältä pakkaamaan ostoksia, koska I tarjoutuu hoitamaan senkin. Juu. Ikävää sikäli, että minä jään ansaan viheltävän, laulavan ja möykkäävän (!!!) kassan armoille.

Sain uudet sukset joita piti päästä heti koeajamaan. Tämän kaiken takia on taas liian myöhä. The End.

Vedenpaisumus

Olemme kotiutuneet mökkireissulta, äänestämästä ja lähikaupasta. Minä hääräilen kotiinpaluupuuhissa ja I kuorii sipulia – illalliseksi on luvassa lämmintä sipulikeittoa – kun korvani erottavat kodin tutusta hiljaisuudesta omituisen kohinan. Pesukone? Ei, ääni on liian kova, vieras. Nykäisen I:tä epäilevänä hihasta. Tiedän, että seurailen aistihavaintojani usein pitkälle ärsytyskynnyksen tuolle puolen. Siksi pesukonekin on nyt päällä: olen natsittanut kaikki mökillä mukana olleet vaatteet pyykkiin, koska ne haisevat erilaiselta.

I keskeyttää ruoanlaiton. Kummallisen äänen alkuperän selvittämiseen kuluvat sekunnit kestävät ikuisuuden, mutta todellisuus paljastuu lopulta eteisen komerosta ja ajaa meidät molemmat paniikkiin. Seinään ruuvatun peltisen levyn takaa valuu vettä, eikä sitä valu ihan vähän, sillä komeron lattia lainehtii. Jollakin ihmeen ilveellä I saa ruuvatuksi peltilevyn irti, ja jääkylmä vesi pärskyy kunnon paineella kasvoillemme. Putki on auttamattomasti poikki ja vuotaa hullun lailla.

Seuraavien minuuttien ajan toimimme jonkinlaisella pariautomaattiohjauksella. Kun toinen jähmettyy sokissa paikoilleen, kirii toinen heti tilanteen tasalle: käy katkaisemassa pesukoneesta virrat, hae pyyhkeitä ja sanko, levitä lattialle sanomalehtiä ja pelasta kengät, käy sulkemassa pesukoneesta varmuuden vuoksi se hanakin. Vedentulo ei lakkaa, kukaan ei vastaa puhelimeen, eivätkä epätoivoiset yrityksemme hillitä vedentuloa pyyhkein ja käsin johda mihinkään, ellei käpälien jäätymistä lasketa. Lopulta tajuamme, että ainoa järkevä vaihtoehto on käydä sulkemassa vesikatkot koko asunnosta.

I marssii varaston kautta tekniseen tilaan, ja niin yksityinen suihkulähteemme sammuu, rauhoittuu. Kuivaan jääkylmää vettä lattialta, huoltomies saadaan lopulta puhelimen päähän, tutkimme kumpikin vuorollamme vuotokohtaa otsalampun valossa. Yksi eteisen kolmesta peililiukuovesta räksähtää rikki. Imuri on märkä.

Emme voi tehdä enää enempää. Pahin on vasta edessä, sillä nyt on istuuduttava alas, tuijotettava kodissamme vallitsevaa hävityksen kauhistusta, yritettävä ymmärtää, että tämä tapahtuu oikeasti. Palelen hillittömästi, ja koska myös lämpökatko on kiinni, arvioin palelevani lähitunteina vielä enemmän. Kiskon lisää vaatteita päälle ja annan ahdistuksen tulla, koska tulee se jossakin kohtaa kuitenkin.

Nimittäin. Järvi eteisen lattialta on kuivattu pois, mutta mihin on mennyt se vesi, joka ei ole vyörynyt ulos seinässä olevasta luukusta? Osa on väistämättä karannut seinän sisään, jonnekin pois. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä rakenteisiin, lattian alle. Ja kuten kaikki tietävät, rakenteisiin pääsevä vesi on paha. Vitut peileistä ja nahkasaapikkaista. Jopa se, että pitkin lattioita lojuvat kannettavamme välttyivät tulvalta, on samantekevää. I hätäilee eteisen kaapin puolesta, mutta minä viittaan kintaalla sillekin. Rakenteissa on vettä, ja se on paha, paha, PAHA. Tassaan edestakaisin ja ajattelen pahaa. Onko alapohja varmasti tuulettuva? Vesi jäätyy talon alle, onko se hyvä vai paha? Missä kaikkialla vettä oikeastaan on? Tiirailen kauhuissani kynnyksiä ja lattianrajoja. Onko parketti aina ollut tuosta kohdasta noin ... omituinen? Irvistävä sauma voi johtua koiranpissasta, mutta se voi johtua myös vedestä. Eteisen tyynenharmaan laattalattian alla voi piileskellä paha ja vaarallinen vesi. Käyn vähän väliä kurkkimassa eteisen nurkkaa, pahaenteisen hiljaista putkenpätkää. Kuuntelen äänettömyyttä aistit pinkeinä. Minua pelottaa.

Ikkunoiden takana raivoaa lumimyrsky. Suomelle valitaan uusi presidentti, mutta minua ei kiinnosta, sillä huoltomiehelle olisi enemmän käyttöä. Yöksi kääntyvä sunnuntai-ilta on musta, pimeä kuilu.

Mun tila

Istumme aamiaisella punaisessa tupakeittiössä, pitkän pöydän ääressä. Puhe kääntyy uuteen kotiin, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Sisustusprojektimme nimittäin kiinnostavat I:n äitiä jo ammatin puolesta, ja ryhdymme kuin huomaamatta puimaan vielä toivelistalla roikkuvia juttuja. (Niitä riittää, koska tähän mennessä on saatu maalatuksi yksi seinä.) Niinpä I:n äiti käy kaivamassa asuntomme piirustukset komerosta.

Keittiö kaipaa lisää säilytystilaa, joten neuvokas anoppi piirtelee seinälle hyllyjä. Pohdimme uusia siirtoja makuuhuoneen suhteen, sillä nykyisellään se on minusta lähinnä hotellihuone-ankea, ei lainkaan se kodikas, turvallinen ja rauhaisa pesä, josta olen haaveillut. Katselemme T.i.l.a.-ohjelman jaksoja netti-tv:stä, kunnes pääni pursuaa ahdistukseen asti aivoituksia, joita pitäisi päästä toteuttamaan. Huushollissamme ei taida olla ainuttakaan pintaa, jonka varalle en olisi ehtinyt kaavailla ainakin jonkinlaista ideantynkää. Pääkoppani melskaa hyllyjä kaappeja integroituja kodinkoneita maaleja tapetteja verhoja mattoja ikkunoita ovia portaita parketteja valoja varjoja värejä raitoja enkä saa enää mistään kiinni. Hemmetin sisustusohjelmat; miksei niissä koskaan kerrota, mistä pitäisi aloittaa? I:n isän mielestä asia on harvinaisen yksinkertainen: on vain päätettävä aloittaa jostakin. Nnnnnngh. No niinpä tietysti, kas kun en itse tuota tajunnut. Onneksi olen saanut tässä parin tunnin aikana vielä ainakin kolme miljoonaa ideaa lisää.

Kunpa vain voisin tarttua johonkin niistä, vaikka ihan pieneen ajatuksen siemeneen, ja sanoa varmalla äänellä: tämän minä haluan, tästä tehdään meille unipuu.

Helmi kuu

(Mitä ihmeen helmeä tässä muka on?!? Naamakin jäätyy niin että tekee mieli vikistä ääneen keskellä katua.)

Yhtä kaikki, heräsin uuteen vuoden-kahdestoista-osaan kello kuusi viisitoista. En muista miksi tai mihin heräsin, mutta siihen jäivät ne yöunet, joten päätin luovuttaa ja hipsiä laatimaan seikkaperäistä muistiota eräidenkin nettisivujen tilasta. Kahvinkeittimen kautta.

Kotimatkalla nukuttaa aivan vietävästi. Edessä on koirain lenkitystä ja urheilua. Nukuttaa silti, paitsi eipä nukuta enää, kun aivan hirveä kamala viima iskee heti bussin ovelta vastaan. Vasta bussin mentyä huomaan, että taivaanranta hehkuu.

Valoa. Sehän se oli.