Mun tila

Istumme aamiaisella punaisessa tupakeittiössä, pitkän pöydän ääressä. Puhe kääntyy uuteen kotiin, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Sisustusprojektimme nimittäin kiinnostavat I:n äitiä jo ammatin puolesta, ja ryhdymme kuin huomaamatta puimaan vielä toivelistalla roikkuvia juttuja. (Niitä riittää, koska tähän mennessä on saatu maalatuksi yksi seinä.) Niinpä I:n äiti käy kaivamassa asuntomme piirustukset komerosta.

Keittiö kaipaa lisää säilytystilaa, joten neuvokas anoppi piirtelee seinälle hyllyjä. Pohdimme uusia siirtoja makuuhuoneen suhteen, sillä nykyisellään se on minusta lähinnä hotellihuone-ankea, ei lainkaan se kodikas, turvallinen ja rauhaisa pesä, josta olen haaveillut. Katselemme T.i.l.a.-ohjelman jaksoja netti-tv:stä, kunnes pääni pursuaa ahdistukseen asti aivoituksia, joita pitäisi päästä toteuttamaan. Huushollissamme ei taida olla ainuttakaan pintaa, jonka varalle en olisi ehtinyt kaavailla ainakin jonkinlaista ideantynkää. Pääkoppani melskaa hyllyjä kaappeja integroituja kodinkoneita maaleja tapetteja verhoja mattoja ikkunoita ovia portaita parketteja valoja varjoja värejä raitoja enkä saa enää mistään kiinni. Hemmetin sisustusohjelmat; miksei niissä koskaan kerrota, mistä pitäisi aloittaa? I:n isän mielestä asia on harvinaisen yksinkertainen: on vain päätettävä aloittaa jostakin. Nnnnnngh. No niinpä tietysti, kas kun en itse tuota tajunnut. Onneksi olen saanut tässä parin tunnin aikana vielä ainakin kolme miljoonaa ideaa lisää.

Kunpa vain voisin tarttua johonkin niistä, vaikka ihan pieneen ajatuksen siemeneen, ja sanoa varmalla äänellä: tämän minä haluan, tästä tehdään meille unipuu.