Ajattelen, että aivoni ovat hyvin monimutkainen eriväristen johtojen sekasotku. Osa johdoista on sumpussa niin tiukasti, ettei mikään pääse läpi. Solmukohtia kiristää. Jossakin päin luista suojakoppaa keikkuu irtonaisia johtojen päitä niin että kipinät sinkoilevat. Toisaalla taas järjestelmä pelittää kuin rasvattu.
Systeemi on kuitenkin paitsi sekalainen, myös epäluotettava: joskus se toimii, toisinaan taas ei. Tänään se toimii ainakin jollakin lailla.
Kävelen puisia kierreportaita alas. Johtava johtojärjestelmä lähettää viestin. Tehtävä: hae ostokset jääkaapista. En toista viestiä ääneen enkä vahvista sitä nostamalla etusormeani pystyyn; minun ei tarvitse, koska viesti tuli sekunnilleen oikeaan aikaan. Ruskeat, pehmeäpohjaiset saappaat tassaavat jäljellä olevat askelmat ja ulos ovesta keittiöön. Tehtävä suoritetaan onnistuneesti. Sullon olkalaukkuuni luomuruokakerman ja puolen kilon pönikän turkkilaista jogurttia. Onnittelen itseäni ja järjestelmääni.
Systeemin kanssa on nyt aivan erityinen syy pysytellä väleissä, sillä aion laittaa ruokaa, ja tehtäviä on edessä vielä monta.
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti