Uralla

Pitäisi olla enemmän töitä.

Olen vellonut pari päivää suhteellisen kiireettömässä tilassa. Ne vähät hommat ovat kaikki yhtaikaa työn alla, ja suhaan päämäärättömästi asiasta ja näyttötilasta toiseen. Koska ajatuksilla ei ole kotia, ei selkeää osoitetta, herpaantuu keskittymiskyky ihan totaalisesti. Mikä on todellakin itseään ruokkiva prosessi.

Siinä sivussa ehdin tehdä sukelluksia internetin ihmeellisiin aallokoihin. Kahdessa selaimessa on avoinna neljättäkymmentä välilehteä, ja kiinnostavien artikkelien tämän-minä-ainakin-luen-listaus kasvaa jatkuvasti. Neljä sosiaalisen median kanavaa, kaksi mailia ja kaksi pikaviestintä. Plim, plom. Infograffa, tilastokeskus, slideshare ja verkkolevy. Kirjoitusohjelmia on neljä, ellei mailia lasketa (kirjoitan minä välillä silläkin). Joku pyytää jotakin, rustaan muistiinpanoja post-it-lappuihin. Oheistoimintona lähettelen yksityisluonteisia maileja sinne tänne. Välillä käyn reaalimaailman keskusteluja. Sanat katoavat, kädet jatkavat. Puhelin piippaa: teille on tulossa paketti. Mitä vittua minä olen taas tilannut?

Olen samanaikaisesti riemuissani ja aivan uuvuksissa. Aika ei kulu, ja samalla se lentää, vie ajantajun mennessään. Elämä on kiikkerä potkulauta: ellen potki jatkuvasti lisää vauhtia, se kaatuu nurin.