Maailma ikkunoiden takana

Maailma on asioita pullollaan.

Viimeiset sanani eilisiltana ennen unta taisivat olla "Mitä tapahtuu, jos pieraisee avaruudessa?". Tänään, hereillä, olen ollut erityisen kiinnostunut oikeusjärjestelmästämme, sähköiskuista, kilpailukiellosta, kierrätyspahvista ja kämmenen kokoisen käyttöliittymän logiikasta.

Olen mitä suurimmalla todennäköisyydellä informaatioaddikti, ja olen ollut sitä kai syntymästäni asti. Ensimmäinen sukellus kaikennielevään pakko-saada-tietään oli Wolfgang Amadeus Mozartin elämä, siis kaikki syntymästä kuolemaan ja musiikista salaliittoteorioihin. Ikä? Seitsemän tai kahdeksan. Sukulaiset naureskelivat, minä olin harvinaisen tosissani. (Tätä aiempiakin saattaa olla, mutta niitä en muista.) Samankaltainen fiksaatio oli Edith Piaf, seuraavana alkuaineiden jaksollinen järjestelmä ja sitten toinen maailmansota, myöhemmin pii, Fibonacci, alkuluvut ja Fermat. Vain muutamia mainitakseni. Aivan erityisesti rakastan numeroita sekä vyyhtiä nimeltä Maailmanlaajuinen Tietoverkko. Metsästän taivaallisen turhaa tietoa sekä työpaikalla että kotona, sillä olen unelmaduunissani, joka on sulava sekasotku erinäisten tietojen pengontaa, luovaa ajattelua ja silkkaa nörttiä.

Onko riippuvuuteni ongelma? Kyllä ja ei. Kyllä, koska juutun usein turhaan tietoon, enkä näe metsää puilta. Ei, koska aivot kaivavat kätköistään vaikka mitä, jos tarve vaatii. Silloin kyllä, kun en osaa lopettaa. Toisinaan saan asioita tapahtumaan, koska tiedän yhtä sun toista. Silloin pakkomielle ei ole ongelma.

Eilisiltana esittämääni kysymykseen en ole saanut tyydyttävää vastausta, en ainakaan vielä. Ajatus avaruuteen matkustamisesta kauhistuttaisi minua, joten en ajattele sitä. Mutta vielä minä tämän selvitän.