Hurjia suuria uutisia

Perheemme, arkemme ja juhlamme on itselliseseti valloittanut pian kaksi vuotta täyttävä whippetneiti Sinna. Olemme alusta asti haaveilleet lauman kasvattamisesta toisella suippokuonolla, ja pitkällisen haikailun ja erinäisten käänteiden jälkeen unelmamme on vihdoinkin toteutumassa: heinäkuun puolessa välissä maailmaamme astuu pikkuinen karvakasa.

Olen häkeltynyt, hämmentynyt, onnellinen, innoissani – ja kauhuissani, peloissani, huolissani ja aivan poissa raiteiltani.

Mikä sen nimeksi tulee? Mistä sille saadaan peti? Miten Sinnalle on aikanaan opetettu se, tämä ja tuo? Pienestä rääpäleestä tulee virallisesti minun koirani, joten vastuu on yksin minun, olen yksin maailmassa, miten minä selviän tästä? Onko putkiremontti silloin jo ohi, koska eihän me voida sitä tänne väliaikaiskotiinkaan tuoda? Mitä jos se sairastuu ja tarvitsee kamalan kallista lääkärinhoitoa, johon minulla ei ole rahaa? Miten minä aamu-uninen, iltaväsynyt toheloimisen mestari muka selviän pennun kanssa?

Mutta toisaalta taas. Se on suloinen ja ihana, ja minä olen täsmälleen niin pilalla että käyn ostamassa sille pienenpienen talutushihnan. Rääpäleen nimeksi tulee ehkä Ester. Tai ehkä joku aivan muu; sen näkee sitten, kun tapaan sen ensimmäistä kertaa juhannuksen tienoilla.