Mielessä myllertää. Pentu on ollut huushollissamme reilun vuorokauden, ja olen jo aivan uuvuksissa sen palluttamisesta, vahtimisesta, hoitamisesta, pissittämisestä, ruokkimisesta. Ester tuntuu helpommalta kuin Sinna, mutta se on kuitenkin pentu, ymmärtämätön, utelias ja vikkeläkinttuinen. Vauhtia piisaa, vaikka järki puuttuu vielä kokonaan. Lisäksi parivuotiaan Sinna-neidin ja Ester-pikkuisen laumautuminen huolestuttaa. Poden jatkuvasti huonoa omaatuntoa: joko siitä, että uppoudun lällyttelemään pikkuista, tai sitten siitä, että päätän unohtaa pennun ja huomioida Sinnaa oikein ajatuksella. Minkä se tietenkin tajuaa. Välillä muistan kärvistellä myös sitä, että olen huono tyttöystävä, kun haahuilen nelijalkaismaailmassa. Koti on, ja pysyy, kaaoksen vallassa.
Haluaisin piiloutua kaikelta, koska en ehkä hallitse tätä kaikkea. Mutta muovailen ympärilläni riehuvaa kaaosta palasen kerrallaan. Onneksi onnistumme usein. Kesä ja ulkopissit!
Voi, tuo aika on vielä niin tuoreessa muistissa. Millaisessa sumussa ekat päivät pennun kanssa menivät, miten jokainen päivä oli järisyttävä ja hämmentävä ja ihmeellinen ja jäsentymätön pieni ikuisuus. Se oli vasta ihan äsken, ja nyt ollaan jo näin pitkällä. Alussa oli paljon itkua ja väsyä, nykyään yhä enemmän naurua ja varmuutta.
VastaaPoistaAnna muun maailman vaan mennä omia menojaan ja haahuile nyt täysillä omassa pikku todellisuudessanne. Se on ainutlaatuinen.