Muuttopäivä hiipii koko ajan lähemmäs. Kotia pitäisi siivota ja tavaravuoria seuloa läpi, jotta muuttolaatikoiden saavuttua ei tarvitsisi enää muuta kuin pakata.
Viimeiset hetket ennen varsinaista rysäystä kuluvat kuitenkin tuskaisen vatvomisen vallassa. En osaa tarttua mihinkään. Kiemurtelen hermostuneena edestakaisin. Elämässäni ei ole tällä hetkellä ainoatakaan selkeää tavoitetta. Ei ammatillista, ei yksityiselämään liittyvää, eikä oikein harrastuksiinkaan. Olen jumiutunut kuoppaan enkä pääse sieltä ylös kaikesta rimpuilustani huolimatta.
Mitä minä nyt teen? Vaihdan jälleen työpaikkaa? Tai peräti alaa? Perustan yrittämön? Otan kolmannen koiran? Juoksen maratonin? Pakkaan reppuni ja lähden Meks - - - ai niin, mähän olenkin naimisissa - - - salille?
Eivätkö ne muuttolaatikot, herran tähden, voisi jo tulla??
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti