Työputken päässä kajastaa vihdoinkin himmeä valo. Kertoisin kuinka himmeä, mutta joku valopää on mennyt uudistamaan lamppujen valoutta kuvaavan järjestelmän, jokseenkin epäonnistuneesti mielestäni. Kollegani, se jonka kanssa minulla on eniten yhteistä työsarkaa, palaa maanantaina kolmen viikon lomalta. Tämän viikon ajan olen ollut duunipaikalla lajini ainoa edustaja, kun kaksi muuta ovat poissa. Ota yksi, maksa kolme! Yhtä projektia olen hinkannut luvattoman pitkiä rupeamia, koska kiero suunnitelmani on: aion puhaltaa sen ensin mainitulta kollegalta omiin hoteisiini. Olen rakastunut.
Ruuhka on ollut sietämätön, normaali työaika ei riitä mihinkään, minulla on flunssa ja utuinen pää. Väsyttää, mutta samalla kuormitus ei tunnu oikeastaan haittaavan. Koska työ on mahtavaa. Osa ylitöistä palautuu tililleni ensi kuussa, mikä on valitsemallani alalla käytännössä mahdotonta, vaan tapahtuessaan sitäkin mahtavampaa. Muutamalla lisäeurolla saa vaikka... tennarit!
Nieleskelen kurkussa pyörivää piikkipalloa alemmas. Menisi nyt, kun kohta koittaa hartaasti odottamani vapaus.
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti