Onnen viipaleita

Laiskanpulskean pääsiäisen jälkeen koittaa se päivä, jona rakkaimpani raidallisimpani viedään jälleen uuden eläinlääkärin hypelöitäväksi. Hiljainen oletuksemme on, että lääkäri katsoo aiemmin otetut röntgen- ja magneettikuvat läpi, antaa lausuntonsa oli se sitten mikä hyvänsä, ja passittaa meidät kotiin. Mitä ikinä se mikähyvänsä pitääkään sisällään, niin sitä ei voi ajatella etukäteen.

No, eipäs osunut sekään arvaus oikeaan. Neurologi tutkii kuvia, selittää taukoamatta ja osoittelee näyttöä: tässä on tämmöinen, tuossa tuommoinen, ja mikäs tämä sitten on? Kun kuvat on katsottu, pääsee huomion kohteeksi itse koira, ja niin raidallista käännellään ja väännellään taas kerran. Katselen lumoutuneena neurologista perustutkimusta. Lääkäri kääntää koiran takajalkojen varpaat alle ja katsoo, korjaako eläin tilanteen itse. Kyllä, varpaat oikenevat. Potilas kellautetaan kyljelleen, ja refleksivasara napauttelee kevyesti. Kintut sätkivät. Ei mitään häikkää.*

Jäljelle jää magneettikuvan reunalta osoitettu mikäs tämä sitten on. Se on jotakin, mitä pitää tutkia tarkemmin. On kuvattava uudelleen, nimenomaan siitä kohdasta, mikä ei näy kunnolla aiemmissa kuvissa. Ehdimme hädin tuskin sanoa juuta saati jaata, kun lääkäri jo palaa ruiskun kanssa. Käpälöinnistä ärtynyt raidallinen meinaa pistää ranttaliksi, mutta pullikointi ei nyt auta. Tyyppi on viiden minuutin kuluttua sikeässä unessa, ja omistajisto toivotetaan tervetulleeksi takaisin kahden tunnin kuluttua.

Hetkellisen aikataulullisen hämmingin jälkeen lähdemme käymään toimistolla (minä) ja etsimään jotakin syötävää (toi toinen). Ymmärrän äsken kuulemamme oikeastaan vasta autossa. Olen koko ajan olettanut, lähinnä eläimen liikehdintää seurailemalla, että ongelma on alaselässä ja jotakin, mikä aiheuttaa nimenomaan toispuoleista kipua ja olemisen vaikeutta. Ei ole. Se kohta, mitä edellinen eläinlääkäri ei suositellut hoidettavan leikkauksella, on keskiselän alueella, eikä erityisesti kummallakaan puolella rankaa. Sen sijaan kuvan reunalla heikosti näkyvä mikälie on alaselässä. Se menee jakeluun, ja samalla ei mene: miten minä olen koko ajan luullut, että alaselässä? Onko selässä ehkä kaksi kipeää kohtaa? Ilmeisesti kyllä, ellei jopa kolme, arvelee I. Eikö edellinen lääkäri puhunut röntgenkuvia tutkiessaan myös jostain toisesta kohdasta? Miksei asiaa tutkittu tarkemmin vaikka siinä edellisessä magneettikuvauksessa, josta me maksoimme itsemme kipeiksi, ilmeisesti turhaan? Tähän I ei osaa vastata.

Melkein heti takaisin palattuamme lääkäri pyyhältää vastaanottotilaan toimittamaan toisen potilaan asiaa ja huikkaa mennessään, että selkeitä löydöksiä on, jutellaan kohta. Nielaisen. Selkeitä löydöksiä kuulostaa äärimmäisen pahaenteiseltä diagnoosilta. Yritän olla parkumatta.

Meidän vuoromme koittaa noin kahden minuutin päästä, ja taas katsotaan kuvia. Selän keskivaiheilla on enää tuskin havaittavissa oleva kohouma, mutta siitä ei tarvitse välittää, ongelma on tosiaan aivan muualla. Tuijotan näyttöä otsa kurtussa. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on selkäranka, ja pitkä keltainen viiva katkaisee nikamien helminauhan kohdasta, jonka viipalekuva näkyy oikealla. Viiva liikkuu ja kuvat vilisevät, terve nikama vaihtuu vaurioituneeseen. Se on hyvin lähellä häntää, ja aivan selvästi toispuoleisesti rikki. Pidätän hengitystä. Mitä tämä kaikki, no, tarkoittaa?

Maallikolle asia avautuu suunnilleen siten, että häntää lähinnä olevassa nikamassa on kasvuhäiriö, jonkinlainen lähes irrallinen luunpala, joka hiertää koiran hermojuuria. Ei kuitenkaan selkäydintä, mikä selittää sen, ettei halvausoireita ole. Kipua se sen sijaan aiheuttaa aivan varmasti, ja siksi selkä on viisainta korjata, sopisiko tuoda koira leikattavaksi torstaiaamuna? Potilas on melkein hereillä joten sen voi viedä kotiin, oliko vielä muuta?

Kompuroimme ulos vastaanottohuoneesta. Hämmennys purkautuu toimintaan, ja alamme naputella odotellessamme tekstiviestejä: selkä leikataan sittenkin, ja jos kaikki sujuu hyvin, se paranee. Pienen ikuisuuden jälkeen vielä tokkurainen raidallinen viipottaa luoksemme, jokseenkin epävakaasti, mutta häntä vispaten. Polvistun lattialle raitapaitaa tervehtimään ja purskahdan itkuun.

___

*) Nelijalkaiselle välilevytyräpotilaalle tyypillisiä halvausoireita ei ole, ei ole missään vaiheessa ollutkaan. Tämä oli pääasiallinen syy siihen, miksi edellinen eläinlääkäri ei pitänyt leikkausta tarpeellisena.