Varoitus: Tietyömaa

Blogin uusi ulkoasu tekee tuloaan, mutta uurastus täytyy valitettavasti keskeyttää, sillä olen pakotettu lähtemään mukatärkeille ostoksille.

– to be continued –

Miksi perjantait ovat perseestä

Töissä on kivaa. Olen jo lähtökuopissa, mutta jään jumittamaan vielä hetkeksi ja vielä hetkeksi ja vielä vähän sittenkin, koska. Katsomme typeriä youtube-videoita, nauramme ja vittuilemme ristiin rastiin, kuka mitenkin nokkelimmin keksii. Pojat juovat bisseä, minä en, tunnelma on kerrassaan mukava ja perjantaisa. Jos en lähde, minun ei tarvitse palata todellisuuteen.

Mutta lähden minä sitten kuitenkin.

Pujahdan ovesta tuuliselle kadulle. Olen menossa kotiin vasta nyt, vaikka olisi pitänyt aikaisemmin koska koirat, ja kun ei ollut oikeasti mikään pakko jäädä. Korvaa särkee, no pitikö mennä keskiviikkona sinne meteliin niin, huonoilla korvatulpilla vielä, ja taitaa olla liian ohut pipo, mitä? Soitan I:lle, joka ei ole vielä tulossa kotiin -- ensin täytyy käynnistää blaablablaa ja sitten blabla blaablablaabla, joten kotiin saattaisi ehtiä ehkä jos hyvin käy mahdollisesti blablablaa. Nieleskelen itkua. Perjantai, kaikilla muilla on tiedossa jotakin hauskaa, minä olen menossa kotiin luuttuamaan pissalätäköitä, ja se on minulle ihan oikein. Koska kai minä olen näitä valintoja tehdessäni sentään sen verran ymmärtänyt, että sitoudun huolehtimaan ja joustamaan ja asettamaan aina etusijalle ja asdasdasdasdvitunvittu

Huomenta

Pikkukoira pyytää päästä ulos tavallista aikaisemmin. Kello on soinut jo ainakin kerran, joten vääntäydyn ylös ja vedän verkkarit jalkaan.

Meidän kaikkien systeemit taitavat olla vähän sekaisin. Keskiviikkoillan (yön) enskaribileet ja meluisa mukadesignhotelli painavat lihaksissa. Limsan juomisesta saa nykyään maksaa kalliisti. Naurettavaa. Pitää ehkä vaan alkaa dokata ihan oikeasti, jos olo on joka tapauksessa kuin yliajetulla skunkinraadolla. Viimeistään rockklubin bäkkärillä olisin kaivannut aika reipasta suodatusta.

Koirat olivat tietysti hoidossa yön yli, ja kaipasin pieniä hirviöitä ihan hirveästi. Nukuin huonosti luultavasti siksi, kun kukaan ei kiljunut eikä örissyt unta odotellessaan, ei vinkunut eikä möyrinyt, ei kaapinut peitonreunaa päästäkseen takaisin lämpimään, ei ärähdellyt paikkaansa puolustaakseen tai potkituksi tultuaan, eikä varsinkaan ominut suurinta osaa vuoteenpuoliskostani.

Käytimme laiskan torstaipäivän viemällä elukat uimaan. Molemmat uimarit uivat tällä kertaa ilahduttavan reippaasti, ja voimme siirtyä tästä lähin omatoimivuoroille. ("Mitä? Enkö mä saa mennä altaaseen koiran kanssa?!?") Hallille on matkaa, ja pikkukoira on alkanut vastustaa autossa matkustamista. Mietin huolissani tulevaa kisakautta.

Mutta vinksin-vonksin-viikko on siis ehtinyt perjantaiaamuun, ja kipaisen pihalle hätäisen tyypin kanssa. Heti ovelta iskee täysillä päälle aivan erilainen, epätodellisen terävä äänimaailma. Kevät on ilmeisesti ottanut voiton lumen pehmentämästä todellisuudesta: linnut visertävät, ja jostakin kauempaa kuuluu loskaista tietä halkovien autonrenkaiden riemukas, rapainen laulu.

Pitkä, pitkä yö tuntuu päättyneen.

Plumps

Jos nukkuu useana yönä peräkkäin aivan liian vähän, saa kuulla aivan liian jännittäviä uutisia kesken kaiken, joutuu aivan liian pitkään asiakastapaamiseen ja muistaa ottaa iltapäivänippelisnappelikset aivan liian myöhään, ei mene kovin hyvin.

Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi.

Tyydyn torkkumaan taksin takapenkillä.

Tyhmänsitkeä

On tämä elämä kyllä.

Toimistolla on tahkottu viime viikolta muuatta projektia. Eikä kulje. Ideoita on, ja ihmisiä, mutta sopivaa juonta ei jutulle löydy. Väsyttää, äyskityttää, hedari iskee. Paskaako tässä enää jauhetaan, kun ollaan totaalisen umpikujassa? Vedän mielenosoituksellisesti luurit päähän ja annan tulla David Guettaräimettä tuutin täydeltä, mutta hullunmylly sen kuin kiihtyy. Vaihdan Bachiin ja vajoan musiikin matematiikkaan. Suunnittelijapari painuu muualle, hermostuksissaan kai sekin.

Kaveri palaa kuitenkin pian takaisin ja heittää ilmoille aivan todella omituisen idean. Kuuntelen ja kallistan päätäni. Haen lasillisen mehua. Takaraivossa ja nenän yläpuolella tuntuu tuttu humina ja huippaus, se johon olen jäänyt jo vuosia sitten koukkuun. Heitän lisää palloja ilmaan. Kiemurtelen neuvotteluhuoneen leveällä ikkunalaudalla kuin pieni, innostunut eläin.

Tässä se nyt on, tuntikausien tallomisen ja tuskailun jälkeen. Emme ole varmoja edes siitä, saadaanko idea runnottua läpi sisäisen syynin. Kirjoitan hermostuneena liian pitkän mailin muulle tiimille.

Kotona odottaa pissalätäkkö liki kolmen viikon kuivan kauden jälkeen. Mieliala painuu. Voi vitun rakki, ja voi vitun kaikki, voi vittu sitä liian pitkää mailiakin. Tämä on huono merkki, tämän jälkeen mikään ei voi mennä hyvin, koira on kyllä oikeasti viallinen ja minä saan potkut.

I saapuu kotiin, lohduttaa, houkuttelee ulos. Päivällä on satanut paksu kerros uutta, puhtoista lunta, ja viritän vetovaljaisiin raitapaidan, joka on vastoin kaikkia ennakko-odotuksia alentunut ravaamaan suksille kavunneen emäntänsä edellä. Väsymys ja vitutus haihtuu. Raidallinen näyttää viihtyvän valjaissaan, katselen tasaista, kaunista vetolaukkaa. Lumi tuoksuu hyvältä. Hiihdämme pitkän kierroksen.

Päästän koiran sisään, riisun sen tamineet ja vien sukset varastoon. Ja kas: kun ehdin itse sisälle asti, olen saanut viestin. Tiimiläisistä vaikeimmalta, siltä, jolla on korkein tuoli. Tämähän on hyvä.

Bingo.

Lisäelämä

Selailen pikaisesti ällöttävää naamakirjaa ennen lounaalle lähtöä. Huomion kiinnittää Suomen AD/HD-aikuisten julkaisema linkki: Concerta palaa takaisin peruskorvattavien lääkkeiden piiriin.

Hieno juttu, sillä tämä parannus on ollut eräidenkin aktiivisten ihmisten kovan työn takana, ja Concertaa taidetaan käyttää Suomessa aika paljon. Minä en sitä syö, mutta monelle muulle tämä on ainakin viikon, ellei jopa kuukauden paras uutinen. Tosin, koko korvauksen poistaminen tuntui silkalta saivarteluidiotismilta. Veronmaksajat päättäkööt vain kukin omista napeistaan, kun hyysääminen maksaa, ja tämmöisen investoinnin tuottoa on vaikeata mitata. Vai onko?

Kävin sopivasti tänä aamuna hakemassa kuukauden perussatsin. Ei astma- eikä allergialääkkeitä, ei unilääkkeitä eikä tukilääke Medikinetiä. Siis kaksi laatikkoa Equasymiä ja yksi purkki Voxraa. Toimintakyky tulevaksi kuukaudeksi kustantaa karvan verran alle sata euroa. Niistä jokainen maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Ennen lääkkeitä pakoteitä oli tasan kaksi: äärimmäinen fyysinen rasitus (maanantai-torstai) ja äärimmäinen humala (perjantai-sunnuntai). Juu, sattui. Monta kertaa. Toisinaan, kun ei olisi enää jaksanut mitään, harkitsin josko vaikka työntäisin sukkapuikon aivoihin. Enpähän tullut koskaan kokeilleeksi.

Sitten tuli diagnoosi ja lääkkeet sen mukana.

Taipumus muodostaa, saati tarvita, pysyviä ihmiskontakteja ei ole lisääntynyt, mutta ihan tavallinen parisuhde olisi jäänyt entisillä spekseillä kokematta. Samoin koulusta valmistuminen ja mieleinen työ. Valmistumisella ei ole järin suurta merkitystä, työ on sen sijaan yhtä kuin minä itse. Se on nyt löytynyt. Ei paskempaa ollenkaan, ja verottajakin tykkää. Kello, kalenteri ja raha-asiat eivät suju edelleenkään, ja tyrin tämän tästä kaikkea pientä, mutta sellaisten juttujen kanssa voi elää. Jatkuvan kaaoksen ja itsetuhon keskellä ei voi. Tämän totesi jopa yksi työpaikkalääkärin vittupää joskus muinoin: eihän noin voi elää.

Muahahaa, watch me. Yllättävän monella tavalla sitä voikin elää.

Aamunpimennys

Valo rapistelee ikkunan takana vähän aikaisemmin joka aamu, ja unet pakenevat samaa tahtia.

Lauantain jäljiltä luulisi ainakin väsyttävän. Takana ovat aikainen aamuherätys, vinttariporukan uimahallitreffit ynnä taas yksi kodinhankintojen metsästyskierros. Jasitäjatätä. Niinhän sitä luulisi, niin.

Sunnuntaiaamuna herään puoli seitsemältä. Pyöriskelen, koetan kaivautua kainaloon, hätistelen ajatuksia loitommalle, mutta mikään ei auta. Hereillä ollaan, missäs madot on? Laskeudun turhautuneena alakertaan ja linnoittaudun sohvalle. Miksi nukkua, jos voi lukea.

I heräilee noin kolme tuntia myöhemmin ja pistää toimeksi. Makuuhuoneeseen ilmestyy verhotanko ja siihen tuplaverhot, jotka pitävät valon loitolla. Illalla valmistuu keittiön ikkunaan pitkään suunnitteilla ollut laskosverho.

Kävelemme iltalenkillä sekä keittiön että makuuhuoneen ikkunan alta ja ihailemme uusia verhoja. Koti näyttää jotenkin asutummalta. Sää ei lupaa kevättä, ulkona puhaltaa jäätävä tuuli.

Pimeys jatkukoon.