Kenen joukoissa seisot?

Vaalipäivä lähestyy, ja vallitseva poliittinen tilanne taitaa pakottaa jopa kaikenlaista aktivismia karsastavan Hernenokan uurnan ääreen. Mutta ah ja voi, mikä ahdistus ehdokkaan valinnasta sukeutuukaan. ADHD:t tyypillisesti ahdistuvat valintatilanteissa, ja niin tämäkin on taas yksi niistä asioista joissa päätöksenteko on aivan ylivoimaista. Ja jotta valintaprosessi ei vahingossakaan etenisi, katsoin viisaimmaksi listata blogiin syitä miksi möyrin syvällä suossa hiuksiani repien ja surkeasti vaikeroiden.

1. Ajattelen automaattisesti, että ehdokkaani on oltava nainen. Miksi ihmeessä? En kannata sukupuolikiintiöitä oikein missään asiassa, enkä taatusti ole sitä mieltä, että eduskunnassa pitäisi olla x prosenttia naisia. Naurettavaa. Valintajoukko kaksinkertaistui juuri.
2. Vaalikoneet antavat hyvin ristiriitaisia tuloksia – jopa sellaiset, jotka lasken jotensakin luotettaviksi. Kuka tässä nyt oikein sekoilee?
3. Puolueiden nettisivujen graafinen ilme ja tekstien tyylilaji vaikuttavat mielipiteisiini ihan liikaa. Kiva lintu! Mikä v*tun Asiaa? Onpas paskan näköisesti leiskattu tuo logo.
4. Kokonaisuudet tuntuvat älyttömiltä, huonosti paketoiduilta ja löyhähkösti perustelluilta. Hernenokan historiaan kuuluu sarja kansantaloustieteen opintoja, ja perusasioissa kompurointi ärsyttää. Jee, minunkin tärkeimmät periaatteeni ovat syöminen ja säästäminen. Not.
5. Edellisestä huolimatta minun tekisi mieli valita ehdokkaani vain ja ainoastaan sen perusteella, mitä mieltä hän on luonnon ja eläinten suojeluun liittyvistä kysymyksistä. Ajatus on täysin järjenvastainen. Mutta minun maailmassani eläimet tulevat ensin.

Päätän tehdä vielä yhden vaalikoneen ja unohtaa ne edelliset. Jotainhan tässä on tehtävä. Mutta ihan ensin täytyy kiiruhtaa ruokkimaan koirat.