Se aika vuodesta

Joulu.

Tapahtumasarja joka saa aikaan niin paljon kaikkea täysin käsittämätöntä, joka vuosi.

Tänä vuonna tapahtunutta:

• Pelkään inhoavani joulua vain, koska on pakko. Siis koska äiti on opettanut. Joulusta pitäminen on, no, tyhmää ja aivotonta ja kulutushysteeristä. Erityisesti kulutushysteeristä.
• Pyysin viikon palkatonta lomaa, koska luulin saavani korkeintaan kaksi päivää. No, sain koko viikon. Taloudellisesti täysi disaster; niitä ja noita laskuja pitäisi maksaa, koiran vakuutukset ja joogakortti ja ja jajaja. Auto on rikki ja luottokortissa pelivaraa vain nimeksi. Laskeskelen viiden lomapäivän hintaa ja syyllistän itseäni niin että korvissa soi. Eipähän soi joululaulut, hähää. Mutta loma tulee todellakin tarpeeseen.
• Jouluostoksilla läheisessä kauppakeskuksessa, iso reppu selässä. Menen pieneen sisustustarvikeliikkeeseen reppuineni, ja myyjä kailottaa: "Hei, varotko sen reppus kanssa, ota vaikka pois selästä se!" Miten kolmekymppisen ihmisen kuuluu reagoida tähän? Sosiaaliset pelimerkit menevät ihan sekaisin. Jos rupean ilkeäksi, mikä minulta luonnistuu mitä mainioimmin, todistan tavallaan oikeaksi sen mitä hän on juuri antanut ymmärtää. Jos myönnyn pyyntöön, todistan toisella tavalla oikeaksi sen mitä hän on juuri antanut ymmärtää. System error. Katson myyjää kulmat kurtussa, sanon "o-KEI..." ja marssin kaupasta ulos. (Harmi, olisin halunnut ostaa sieltä yhden jutun, mutta nyt täytyy kyllä tukea kilpailevaa yritystä. Oikein niille!) Jälkeenpäin melkein itkettää. Kävelevä täystuho, norsunkokoinen sellainen.
• Mutta silti olen jo syönyt vähän piparitaikinaa.
• Ilahduttavia ja lämmittäviä joulutervehdyksiä, erityisesti mainittavia kaksi: toinen rakkailta ystäviltä, toinen ... tämän selittäminen vaatii kokonaan omaa blogipostausta. Jätetään tuonnemmaksi.
• Helvetillistä ahdistumista ja tuskastumista. Saako tästä kaikesta nyt pitää vai ei? Tai kannattaako, koska ne kaikki kamalat, seremonialliset joulukuviot? Ne kammottavat minua aivan erityisesti, kuten kaikki seremoniallinen yleensäkin. Toinen asia mikä vaatisi kokonaan omaa blogipostausta, tai ilmeisesti toista sellaista: hääahdistus, potijana henkilö joka ei ole menossa naimisiin.
• Minua ahdistaa parin muun pikkuseikan lisäksi ajatus siitä, että ihmiset stressaavat itsensä aivan näännyksiin käytännöllisesti katsoen ei minkään takia.
• Inhoan melkein kaikkia jouluruokia. Lanttulaatikko yäk, lipeäkala yäk, hedelmäkakku yäk. Sillit ja silakat ja muut vastaavat yäk. Kinkku yäk yäk megayäk. Äidin luona saa savukalaa ja mikrossa lämmitettyjä pakasteherneitä, mutta toisaalta äidin luona ei saa innoissaan siitä että on joulu, paitsi jos on kännissä, mitä minä en millään jaksaisi olla. Mitä toisaalta ehkä kannattaisi olla sietääkseen muun seurueen humalatilaa.
• Joululaulut. Ne ovat joko itkettäviä tai aivan hirveitä. Kärsin siis joka tapauksessa. Ääriesimerkkeinä Varpunen jouluaamuna jonka ajatteleminenkin itkettää, ja Joulumaa Katri Helenan veivaamana, mikä taasen herättää minussa primitiivisen halun kuristaa kaikki.
• Yleisluontoisesti inhottavat seuraavat asiat: ruokien haju, joulukukkien haju, se että joka v*tun paikassa pitää olla joulukuusi jolle olen allerginen, se että joka v*tun tuutista täytyy tulla jatkuvalla syötöllä jotain jouluaiheista tai vaihtoehtoisesti joulua vastustavaa ryönää, vaikka minä haluaisin vaan olla rauhassa. (Ja näin olen pätevästi osoittanut, että joulun sivuuttaminen on joka tapauksessa mahdotonta.)

Kestän tätä kaikkea tänä vuonna luultavasti parinkin piirun verran paremmin ihan vaan siksi, että ihmeaine Medikinet suodattaa niin paljon kaikkea sietämätöntä johonkin mystiseen filtteriinsä. Joulurauhaa, kunhan muistan käydä vielä tällä viikolla apteekissa.