Takana on rentouttava viikonloppu, ja kahden pitkään ja hyvin nukutun yön jälkeen on sunnuntain ja maanantain välinen lepotuokio yhtä hippaleikkiä unen kanssa. Ja siitä se uusi viikko sitten alkaa miten alkaa, mieli tukossa väsymyksestä ja keho takalukossa muuten vaan. Aamun työpalaverissa kurkkuun nousee etova fiilis. Onko minullakin nyt se yrjötauti mikä on kaatanut puolet porukasta petiin? Nieleskelen ja tuijotan harmaata pistettä jossakin viikon kiireduunilistan takana. Tulossa näyttäisi olevan helpompi viikko kuin aikoihin, ja tämä havainto tietää yleensä pahaa.
Toimiston keittiö on aivan liian pieni, ja kaikki nälkäiset ovat pakkautuneet ahtaaseen tilaan aivan liian samanaikaisesti. Vaaleapaahtoisen kahvin haju etoo, kaikki puhuvat ja huutavat ja tönivät, yksi paiskoo kaapinovia ja toinen astioita. Naapuriosastolla vasta aloittanutta työntekijää esitellään kovaäänisesti. Katson muualle, vaikka uutta suunnittelijaa luotsaa minun entinen esimieheni. Lisää kahvin hajua, aamupuuroa, hajuvettä. Ja miten on mahdollista kaataa maitoa mukiin niin, että se roiskuu metrin päähän? Pehmeät pitkikset väljissä farkuissa tuntuvat kamalalta vankilalta. Äkkiä eroon ylimääräisestä vaatekerroksesta. Vessassa haisee hajuvesi ja raikastin ja saippua.
Lounastauon jälkeen soi puhelin. Posti soittaa – jipii – mutta uutiset ovat huonoja, ainakin osittain: olen tilannut eräästä nettikaupasta joululahja-asioita, ja tarkoitus oli tilata paketti töihin, mutta olen sittenkin ilmoittanut yritykselle kotiosoitteeni, ilmeisesti suoraan selkärangasta. Ja koska työpaikka on eri kaupungin alueella kuin koti, ei Posti suostu kuljettamaan pakettia töihin. Kiroan tyhmyyttäni, ja aina sanavalmis sivuääni kommentoi auliisti. Mitä ihmettä sinä oikein kuvittelit? Posti toimittaa paketin osoitteeseen jonka sinä olet antanut! SINÄ, niin, juuri SINÄ!
Sitäpaitsi elohopea on taas kehdannut valua miinus kymmenen alapuolelle, eivätkä Moon bootsien sijasta ostamani saappaat ole läheskään niin lämpimät kuin toivoin. Selaan epätoivoissani nettikaupasta Sorelin kenkiä, vaikka edellinenkin paketti viipyy. Ja viipyy, ja viipyy. Jos paketti on luvattu toimittaa kello kahdeksantoista ja kahdenkymmenenyhden välisenä aikana, niin alan odottaa lähettiä tasan kello kahdeksantoista. Kello lähestyy uhkaavasti yhdeksää, enkä jaksaisi enää.
Saatana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti