Jos elää, pitää hengittää

Lunta on satanut ainakin viisi metriä, ja Moon Boots -haaveet vaihtuivat matkalla pitkävartisiin nyöri-feikki-uggeihin. Hyvä näinkin, sillä riehakoimme keskenkasvuisen koiran kanssa umpihangessa kiljuen ja läähättäen. Ennätystalvi on hetken aikaa meidän.

Mutta enimmäkseen lumi lähinnä inhottaa. Ulkona iskee ahtaanpaikan kammo, paksut lumikerrokset painavat keuhkoja kasaan, ja pää tuntuu kuurolta hiljaisella kotipihalla. Ilma on viileää ja raikasta, muttei kuitenkaan; kasvoja piiskaava viima olisi epäilemättä ilkeä ja luita hyytävä seuralainen, mutta kaikkien näiden seisahtuneiden kinosten keskellä toivon lisää happea. Tuulta. Tilaa. Ahtauden musertamana alan taas kuoria esiin vanhoja tuttuja pelkoja, en jaksa olla sisukas koska en voi hengittää, en saa ilmaa. Enkä jaksa edes ajatella tulevia kuukausia ilman ilmaa.

Kaipaan ystäviäni. Suruviesti vie ajatuksia kauas.