Kolme muuta

Jälleen yhdeltä viikonloppureissulta palannut Hernenokka ei löydä rauhan sijaa sitten millään. On ryhdyttävä pesemään pyykkiä, järjestelemään talvitamineita kellariin ja muuten vaan tarpeettomiksi käyneitä tamineita kierrätyskeskukseen vietäviksi. Liikuteltavia osia on ihan liian monta, ja lopulta värvään I:n osallistumaan organisoimaani laatikoiden-edestakaisin-roudaus-leikkiin. Tyypilliseen tapaani en osaa lopettaa ajoissa, ja olen jo valmiiksi aivan uuvuksissa: matkan ja siivousurakan lisäksi minua väsyttää täyteen kukkaansa puhjennut siitepölyallergia. Räin, köhin ja niistän, valitan surkeana kun henki ei kulje, kiroan koko kevään alimpaan helvettiin ja niistän taas. Siinä vaiheessa kun olen ollut aivan puhki jo pitkään, pitäisi jaksaa vielä syödä, huolehtia koirista ja vaihtaa lakanat. Niitä saakin taas vaihtaa. Ja pyykätä. Ja vaihtaa. Ja pyykätä. Koska joka paikka on täynnä kamalaa, näkymätöntä siitepölyä. Helvetti sentään. Kaadan lasillisen vettä keittiön lattialle ja jään lätäkköön seisomaan. Tiedän, että minun pitäisi mennä nukkumaan, mutten pysty, koska en saa moottoria sammumaan. Mitään ei ole enää tehtävissä: tänä yönä ei nukuta, ei ainakaan luomu-unia.

Niin alkaa viikon päättävä, uuden aloittava yö. Vaihdan tuskaisena asentoa koska sopivaa ei vaan löydy. Koetan olla liiskaamatta kylkeeni kaivautunutta pikkukoiraa. Kuuntelen laumani hengitystä, kuorsausta ja univikinää. Mietin koirien kilpailuja ja varustelaukkuja, omia tanssilenkkareitani ja muita kamppeita. Nousen niistämään ja siirrän koiraa varovasti vähän kauemmas. Ajatukset karkaavat jonnekin liian kauas ja palaavat taas laukaten takaisin mukanaan tukku uusia. Säpsähdän ja nousen taas niistämään. Kello on yksi, ja olen auttamattomasti hereillä. Lopulta luovutan ja käyn ottamassa yhden Somnorin. Niistän samalla nenääni, vielä tämän kerran. Kaipaan kipeästi vieressäni nukkuvaa ihmistä. Yö hiljenee vihdoinkin, jää vain sisäinen radioni ja hiljaisella soiva Anna Puu.

Rakastatko mua vielä silloin,
kun yö painaa sydäntäni?
Se määrää kaikki valot sammuttamaan,
ja hiljaisena vaatii mua vaikenemaan kanssaan.

Rakastatko mua vielä silloin,
kun lehteni on jo pudonneet?
Kun hiukset ovat harmaat ja haalistuneet?
Oot nähnyt jo kevään, on jälkeen sen

kolme muuta vuodenaikaa.