Sata lasissa

Olin kuvitellut, että sadas blogipostaukseni olisi jotenkin Juhlallinen ja Mahtava, erityisesti kun blogin 1-vuotissynttäri jäi päivämäärien päälle ymmärtämättömältä Hernenokalta kokonaan huomioimatta.

No, kaikki ei aina mene niinkuin etukäteen kuvittelee. Halusin kirjoittaa mietteitäni muistiin nyt, kun olen väsynyt mutta onnellinen, kiitollinen I:stä ja yhteisestä koiraharrastuksestamme, yhteisöstä ympärillämme ja kaikesta mitä eläinten kanssa touhuamiseen liittyy. Hitot mistään sadannespönötyksestä, kun Hernenokalla on asiaa, näin sopivasti sunnuntai-iltana.

Kisapäivä oli odotettua lyhyempi – lähdimme kotoa aamuyhdeksän pintaan, ja olimme takaisin kotona jo viiden jälkeen – mutta tuntui silti pitkältä. Ulkona tihuutti vettä, ja hyvistä varusteista huolimatta olin vuoroon hiestä märkä intoilevan koiran hillitsemisestä ja lämmittelyhölkistä, vuoroon hytisin kylmästä radan laidalla. (Kyllä, tavalliselle ihmiselle tämä käy urheilusta. Minä olen mukavuudenhaluinen, enkä pidä extremeilystä vesisateessa.) Rakas pinkojamme teki kuitenkin parhaansa, ja saimme sen mitä olimme lähteneet hakemaan: viimeisen käyttövalion arvoon vaadittavan ratatuloksen. Kylmästä, märästä ja nälästä huolimatta olimme riemuissamme, ja olemme edelleenkin. Ehkä olemme tehneet sentään jotakin oikein, ja tästä on hyvä jatkaa.

Kotimatkan, koiran pesun ja ruokkimisen, suihkun ja lämpimän tomaatti-papukeiton jälkeen totean iloisena, että naamakirja vilisee koirakavereiden päivityksiä, kuvia ja linkkejä päivän kisoista. Eräs ystäväni on päätynyt whippetiin tutustuttuaan meidän laumaamme, ja laittaa tekstarin jossa kertoo odottavansa pentua mukavalta kasvattajalta. Kaiken päälle olen sanoinkuvaamattoman onnellinen ja kiitollinen I:stä, joka jaksaa harrastaa kanssani kaikesta koheltamisestani huolimatta, muistaa tärkeät kisa- ja ilmoittautumispäivämäärät ja huolehtii ettemme unohdu hölkkäpoluille juoksemaan onnemme ohi. Ja hyppää lennosta koiranlämppääjäksi, kun joudun kipittämään kiireesti autolle etsimään kisajännityksen jalkoihin jäänyttä iltapäivälääkettä. En vaihtaisi tätä tiimiä enkä elämäntapaamme mihinkään.

Ai niin. Pikkukoiran päivä oli ilmeisesti mennyt vallan mukavasti I:n siskon kanssa. Olivat kuulemma käyneet ulkoilemassa, riehuneet ja nukkuneet päiväunia.