Eipä mennyt ihan putkeen sekään yö. Kyllä, kipitin äkkiä takaisin lämpimään, ja kyllä, olin tuhisevien ja kuorsaavien lämpöpattereiden turvallisesti ympäröimä, mutta minkäs teet kun ajatukset vetävät omaa hullunmylly-latenightshowtaan? Niinpä. Pyörit mukana. Liian lyhyet luomu-unet ovat silti vähemmän huono kuin kemikaalikooma.
Mistä puheen ollen: unessa isäpuoleni osti tyttärelleen pahvilaatikollisen adhd-lääkkeitä, jotka sittemmin paljastuivat essoiksi. Vaikutus oli kumma kyllä identtinen. Napit näyttivät ihan Voxralta.
Uninen aamu on jäätävän kylmä. (Raha ei tuo onnea, no eipä vissiin, mutta at least I cry in Erich Fend.) Ulkona on jäätävän kaunista. Maailma on säkenöivän jalokivikuuran peitossa, taivaalla möllöttää usvasädekehään kääriytynyt kuu, ja kaamosmasennus on pieni hinta pohjoisesta valosta.
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti