sunnuntai 27. marraskuuta 2011

ssä

Viikon veemäisin notkokohta on supermarketvierailu. Sitä edeltää aina jupinaa (miten muka voi tietää, mitä haluaa syödä yliyliyliylihuomenna), harrasta kauppalistan laadintaa sekä aaltoilevaa lähtöahdistusta. Ja tänään ylimääräisenä ohjelmanumerona Erinäisten Tarpeellisten Tavaroiden kalastelua Ikeasta. Hyi hitto.

Onneksi tuo nykyihmisen helvetillinen ruoanmetsästysmatka on tänään tavallistakin kauheampi. Kaikki kirskuu, vinkuu ja piippaa, vitun kakarat kiljuvat ja mainosjollotukset raikaavat. Peitän korvat käsillä ihan surutta. Päässä pyörii kaaoksena mitä nyt piti ja mitä vielä pitää, koska mitään ei saa unohtaaaaaaa ettei tarvitse tulla enää ikinä uudestaaaaaan. Aistit raastavat, olen jotenkin voimaton, sekava viikko lyhyine yöunineen ja ystävän vierailuineen väsyttävät vielä. Pakkaan ostoksia kasseihin ja mutisen numeroita.

Mutta sitten se on ohi. I ajaa auton parkkihallista. Ulkona on vastassa säkkipimeä ja sade, olen ihan jäässä, ja koko helkkarin päivä meni TAAS tähän. Ostamiseen. Ei ihme, ettei kenelläkään ole koskaan aikaa. Keho rempoilee liikunnan kaipuuta, mutten kestä ajatusta toisista märistä lenkkareista.

Kuvittelen, että pahin on jo takana, koska pian pääsen kotiin ja lämpimään ja hiljaisuuteen, pelaamaan viikon varastoilla tetristä jääkaapin ja pakastimen ääressä. Mutta ei! Automme on edelleen täynnä niitä tarpeellisia tavaroita jotka painavat kaikki tonnin. Ja kotipihalla selviää, etten ole eläissäni kokenut tällaista tuulta. On jaksettava vielä raahata, rimpuilla, taistella myrskyä vastaan. Minä en kanna tätä tavaramäärää. En ruokia, koska en enää koskaan syö, koska en pysty. En vierassänkyä, koska meille ei tule enää ikinä vieraita, koska laitan oven perässäni lukkoon. Nieleskelen itkua.

Tuuli riuhtoo ovea, kun yritän sulkeutua suojaan. En kuule mitään mitä I sanoo, koska pääni on täynnä raskasta, sihisevää hiekkaa. Se tukkii korvat ja nenän ja kiertää kiertää kaikki päässä jäässä jäässä äässä ssä ssä ssä ssä

1 kommentti:

  1. Arvoisa Nokittelija,
    En suosittele epäämään vieraiden sisäänpääsyä, sillä eräs kapinallisjoukko saattaa siinä tapauksessa linnoittautua lukitun kotinne ympärille vaatimaan muumuiluseuraa hyvinkin äänekkäästi. <3

    VastaaPoista