Eilinen hiekkamyrsky tyyntyi hetken hengähtämisellä, lämpimällä kanelikahvilla ja I:n valmistamalla herkkusapuskeella. Loppupäivän ohjelmakin oikenee: kuka muka ei halua viettää sunnuntai-iltaa ihanan Ikea-logiikkapelin kimpussa?!?
Osallistun lajittelemalla erikokoisia ruuveja, muttereita, nippeleitä, nappeleita, puutappeja ja muita pikkuosia. Häsläämällä edestakaisin, kyvyttömänä vastaanottamaan suullisia ohjeita, mutta innokkaana pläräämään ihanaa, paksua kokoamisopasta. I näyttää, miten uutta akkuporakonetta käytetään ruuvinvääntimenä. (Hyvä niin, koska muuten projekti jatkuisi varmaan vieläkin.) Ja minä pärjään, koska olen yksi pojista.
Saimme häkkyrän kootuksi, pikkuinen työhuoneemme näyttää jo huomattavasti kotoisammalta, ja niille kolmelle yli jääneelle ruuville löytyi hyvin kätketyt kolot tummasta puusta. Ne eivät sittenkään olleet peräisin minun päästäni.
Ulkona riehuu tuuli, joka ylittää kaikki muut maailman voimat. Navakka ilmavirta lennättää minua kuin lintua. Nelitassut kyyristelevät ankaraa viimaa, säntäävät salamannopeina saalistajina kieppuvien lehtien perään unohtaen hetkeksi kaiken muun, kunnes palaavat taas todellisuuteen: joko käännytään takaisin?
Sopii minulle. Kotona odottaa sauna.
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti