Keräilen itseäni sunnuntaina uuteen työviikkoon, vaan turha on vaiva. Surkean olon syy on kuume. Lähden aamulla vastahakoisesti lääkäriin, koska tarvitsen lääkärintodistuksen. Tuomio: astma voi harvinaisen huonosti. Ääni on ollut viikon missä lie, joten nokka on pidettävä soukalla. Naama kiinni. Turpa tukossa. Kunnes ääni palaa takaisin. (Mistä mä sen tiedän, jollen testaile tilannetta tämän tästä? Rää rää!) Töihin ei tietenkään ole asiaa.
Hiljaisuus tuntuu hämmentävän yksinäiseltä. Vieressä yskivä I ei jaksa seurustella, enkä minäkään. Minua pelottaa. Vajoan hitaasti mutta varmasti omien muurieni takana.
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti