Eripäivä

On hyviä päiviä, ja sitten on huonoja päiviä.

Sunnuntaina hyvä päivä voitti ihan kirkkaasti. Hyvää oli muun muassa kiuaskiviä myöten puhdas sauna sekä sen kirotun viemärin auki rassaaminen. Saunaa imuroidessani tajusin, että erilaisuus ja sen hyväksyminen on modernissa, näennäisrennossa kulttuurissa oikeastaan aika vaikeaselkoinen yhtälö. Yksilön panokselle voidaan ladata paljon painoarvoa, mutta individualismi on toisaalta aika tilaavievää. Minäminien yhteisössä minä uhkaa nousta tärkeämmäksi kuin me, mikä taas etäännyttää tehokkaasti siitä tosiasiasta, että ihmiset ovat ihan oikeasti erilaisia, ja että se on ihan ookoo. Minulle tämä oli hyvää tekevä havainto, kenellekään lukijalleni ehkä ei.

Hyvää oli myös I:n puoliherätteellis-improvisatiivisesti taiteilema toffee, jonka ainoa paha puoli oli sen hämmästyttävän heikko säilyvyys. Uurastin koleassa kosteudessa hyvänlaisen lenkin, ensin sen vastahakoisen, sitten sen reippaan pinkojan kanssa. Palasin kotiin varpaat kohmeessa märissä lenkkareissa kera kuraisen koiran.

Maanantaina hyvä painui ilmeisesti viettämään vapaapäivää jonnekin lämpimään. Olen ollut väsynyt, haluton ja vittuuntunut puuropää. Ensimmäinen kahden Voxran päivä ei lupaa hyvää. En kuule omia ajatuksiani, ja käytän ilmeisesti vääriä sanoja, koska kukaan ei ymmärrä mitä puhun. Kotiin päästyäni itken pitkään ja hartaasti, jotta jaksaisin luututa makuuhuoneen lattian ja pestä sen perkeleen koiranpedin taas kerran. Jalan ulkosyrjää viiltää, ja yskin mennessäni kuin vanha hirvi. Aivojen paikalla on ehkä kymmenen kilon säkki märkää hiekkaa.

Kliseiden kuningas: kahta samanlaista päivää ei ole. Joo heippa.