maanantai 26. joulukuuta 2011

Rapaisaa joulua

Tämä joulu on ollut tähänastisen elämäni paras. Vieläpä ihan sata nolla. Ja paljon enemmän kuin osasin edes odottaa.

Ei meteliä (koska koirain satunnaisia haukkuhepuleita ei lasketa), ei joululaulujen pakkosyöttöä jouluradiosta.  Ei alkoholia, ei pahoja jouluruokia, eikä elimistölle sopimattomasta ruoasta johtuvia vatsanväänteitä ja ahdistusta. Ei kiirettä, ei edes suhaamista autolla sinne tänne surkeassa kelissä, pimeässä, auto täynnä tavaraa ja eläimiä. Eikä niin muodoin myöskään jatkuvan lähtemisen ja laskeutumisen ja taas uudelleen lähtemisen uuvuttavaa kierrettä.

Kaiken tämän sijaan olen nauttinut ystävien seurasta ja siitä, kun koirat ovat saaneet nauttia elämästään nelijalkaisen ystävänsä kanssa. Mieltä puhdistavista metsälenkeistä ja kurasekamelskasta eteisessä. Hauskoista lahjoista sekä herkkusapuskoista, jotka olemme valinneet itse, perinteistä piittaamatta. (Hernenokan joulupöydässä on luonnollisesti myös herneitä.) Nautin vertaistuesta, hyvistä keskusteluista ja toisaalta mahdollisuudesta olla keskustelematta yhtään mistään. Iloitsen myös uudesta kodistamme, jossa on tilaa olla ja elää silloinkin, kun huoneissa hyörii oman laumamme lisäksi toinenkin. Sukellan suloiseen härdelliin, enkä kaikin ajoin edes muista, että tässä vietetään nyt joulua. Kunhan poimimme parhaat päältä: vapaapäiviä, kynttilöitä, riemastuttavia paketteja, glögiä. Tympeät, mielenkiinnottomat tai meidän jouluumme muuten sopimattomat kuviot suljemme tyynesti ulkopuolelle.

Vieraat lähtevät, ja talo tuntuu yhtäkkiä autiolta. Laitan pyykkiä koneeseen ja tutustun I:n vanhemmilta joululahjaksi saatuun multisötkötyskeittiöhilavitkuttimeen. Tainnoksissa retkottavat koiraimet eivät vielä tiedä, että aion vihkiä vehjeksen käyttöön valmistamalla aivan ensimmäiseksi raakakasvismössöä.

Tahdon viettää jouluni tästä lähtien juuri näin.

3 kommenttia:

  1. <3
    Mitäs multihössötyskoiraimet tykkäsivät?

    VastaaPoista
  2. Mönssöstä tuli erinomaista! Rakenne oli tietysti karkeampi kuin blender-versiossa, mutta hyvin näytti maistuvan. Keitin myös ison kattilallisen puuroa, joten pakastin on taas pullollaan pitkäkuonojen sapuskoja.

    VastaaPoista