Matolla matelevaan itsenäisyyspäivään virtasi sittenkin raikasta ilmaa: pikkukoira ja minä pääsimme lumeen peuhaamaan, ja raitaviineri "pääsi" kanssani remmijuoksutukselle, mitä se arvosti tavallisen vähän.
Harhauduin aamulla väärään bussiin (olin viemässä muuatta tärkeää pakettia postiin enkä taas ihan ajatellut), ja seikkailin neljäkymmentä minuuttia missälie. Että elämä voikin tuntua päättymättömältä maanantailta keskiviikkona.
Laitoin sähköpostia psykiatrille: nostetaanko Voxran annostusta, vai jatketaanko näin?
Iltapäivällä sain yllättävän työhaastattelukutsun. Niin yllättävän, etten oikein tiedä, kuinka siihen suhtautuisin.
Niinpä lähden jumppaan. Loppuvenyttelyjen taustalla soi Ave Maria. Itku pistelee nokkaa, josta herneet ovat valuneet hien mukana jonnekin pois.
Kotiin palattuani löydän lattialta siististi muuntajan juuresta irti järsityn tietokoneen laturinjohdon, sekä kaksi hyvinvoivaa vinttikoiraa.
Saan niin paljon enemmän kuin tulen ikinä ansaitsemaan. Ja se viemärin penteles on edelleen putsaamatta.
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Oivoi ja paljon myötätuntoa tuosta johdosta! Meillä kävi noin, kun kanit pääsivät vaihtelun vuoksi jyrsimään tietokoneen virtajohtoa ainaisten katkottujen hiiren- ja näppäimistönjohtojen sijaan. :-( Onneksi eläimille ei käynyt kuinkaan, mutta kurja juttu! Onneksi huomenna on kuitenkin jo torstai. Voimia! <3
VastaaPoista