On jotenkin riistetty olo.
Kirjoitin pitkän blogipostauksen. I tuumasi sen luettuaan, että se paljasti liikaa hänen ajatuksistaan ja haaveistaan. Koin lojaalis-moraaliseksi velvollisuudekseni poistaa tekstin. Tämä blogi kertoo minusta, mutta jos joku läheinen kokee kirjoittamani asiat syystä tai toisesta uhkaksi itselleen, olen kirjoittanut liikaa.
Teksti käsitteli kuitenkin paljon muutakin.
Minun pienuuttani, kun en voi suhtautua kaikkeen objektiivisesti ja järjellä. Järkytystä ja hämmennystä, kun eteeni viskataan kesken pimeimmän maanantai-illan tulevaisuudensuunnitelma, joka säikäyttää minut. Ja yksin jäämisen pelkoa, kun en usko voivani sitoutua juuri kuulemiini suunnitelmiin.
Korjausliikkeen tehtyäni olen vielä enemmän yksin ja eksyksissä. Jouduin astumaan alueelle, jolle en olisi halunnut joutua – missä menevät minun rajat?
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti