Istun kampaajalla. Sakset suihkivat, hienonhieno hiusnöyhtä kutittaa naamaa ja niskaa. Kurtistelen otsaani.
Paikallaanolo käy hetki hetkeltä sietämättömämmäksi. Liikuttelen jalkojani ja kiemurtelen muka huomaamattomasti kahisevan viitan alla. Koetan pinnistellä ja pitää edes pään suht stabiilina, ettei otsatukkaan tulisi kovin isoja koloja. Lopulta alan haukotella.
Taidat olla väsynyt, kampaaja toteaa. No joo, tavallaan, tai oikeestaan mun on vähän vaikeaa istua paikallaan, vastaan.
Kieltämättä tämä tuntuu siltä kuin leikkaisi kahdeksanvuotiaan hiuksia, myöntää saksiniekka.
Huokaisen ja yritän terästäytyä ihan tosissani. Kampaaja kumartuu siistimään koneella niskaa. Puristan tuolin käsinojia rystyset valkoisina.
On se vaan niin perin juurin vittumaista, ettei Kela suostu maksamaan korvauksia 30 vuotta täyttäneiden adhd-lääkityksestä.
"Pää on kuin ahdas akvaario, joka on liian täynnä karppeja. Kimaltelevia, sukkelia kutaleita, joista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti