Yli aidan

Edelleen flunssainen I ja minä olemme selviytyneet kotiin ruokakaupasta. Ryhdyn suhteellisen rivakasti raivaamaan keittiöön lempikokkini mentävää ruoanlaittotilaa. Väsyttää, nälkä kurnii, ja takaseinästä jäätynyt ynnä sittemmin sulanut jääkaappi vituttaa, mutta siivoan ja järjestelen silti ainakin sata kertaa mieluummin kuin laitan ruokaa. Kiitos niiden lukemattomien aterioiden, jotka olen itselleni laittanut, ja joista monet olen syönyt mitä suurinta vastenmielisyyttä tuntien, tarkastajan messuamista kuunnellen. Jep, keittiön siivoaminen on oikeastaan tosi mukavaa.

Siinä häslätessäni mieleeni palautuu eräs taannoinen tapaus. Ystäväpariskunta vietti luonamme viikonloppua, ja koska työnjako sujuu näiden tapaamisten aikana suurin piirtein samoin kuin arkenakin – minä siivoan keittiön, ruoanlaitosta (ja leipomisesta ja muusta keittiön sotkemisesta) huolehtii joku muu – niin taisin olla hieman leipääntynyt tiskirumbaan. Lisäksi mieleni paloi metsäpoluille ystäväpariskunnan toisen puolikkaan ja nelijalkaisten kera. Kun sitä metsälenkki-intoisaa seuraa on kerrankin tarjolla, niin... Esitin vierailevan pariskunnan toiselle puolikkaalle, siis sille joka ei kovin näkyvästi hinkunut mutaiseen metsään, hyvin yksinkertaisen pyynnön: voisitko sä tiskata nuo kattilat tuosta, mä en oikein enää jaksa. Ilman sen suurempaa vaikeilua, saati ahdistusta. Ystävä suostui muitta mutkitta, ystävällisesti hymyillen: totta kai, menkää te vain.

Ymmärsin tilanteen merkityksen vasta tänään. Olin siis aivan toden totta ja oikeasti pyytänyt jotakuta tekemään jotakin syystä että minä en jaksa. Ei siksi, että se olisi ehkä reilua. Eikä siksikään, että kun sitten minä pääsisin viettämään metsävertaistukilaatuaikaa. Vaan siksi, että minä en jaksa. Minä sanoin sen ääneen, eikä mitään kauheaa tapahtunut.

Kuvittelen eläväni maailmassa, jossa uupumuksen näyttäminen ei ole ookoo. Pelkään väsymyksen näkymistä itse asiassa huomattavasti enemmän kuin väsymistä. Väsynyt saa olla, kunhan osaa sen salata, koska jos joku huomaa, niin (keksi itse sopiva seuraus, en minä tiedä). Mee tarkastaja sinä vaan keskenäs sinne mettään, kunhan et siihen jossa minä käyn.

Taidan luottaa ystävääni aika tavalla, kun kiipesin huomaamattani niin korkean aidan yli. Tai no, oikeastaan minä kaadoin sen. Ryms.